Avidly laajenee Lahteen

Report this content

Suomen monipuolisin markkinointiviestinnän toimisto Avidly avaa toimipisteen Lahteen. Lahti on yhtiön kymmenes toimipiste Suomessa.

Lahden toimipiste sijaitsee Asko-talossa, muutama sata metriä Lahden juna-asemalta radan varressa. Uuden elämän saaneessa, entisessä Askon huonekalutehtaan pääkonttorissa toimii nykyisin noin sata eri alojen yritystä. Toimipiste avataan 4.10. ja siellä aloittaa vakituisesti aluksi muutama työntekijä.

Lahdessa on alusta asti saatavilla koko Avidlyn kattava markkinoinnin ja viestinnän palveluvalikoima. Aikaisemmin yhtiöllä on toimipisteet Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Kotkassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Joensuussa.

Läsnäolo Suomen suurimmissa kaupungeissa on tärkeä osa yhtiön strategiaa.

– Suomalaiset yritykset ansaitsevat markkinointiinsa vain parhaita, luovia ratkaisuja, sijainnista riippumatta. Me haluamme olla lähellä asiakkaitamme kaikkialla Suomessa ja tuomme nyt palvelumme paremmin myös lahtelaisten yritysten saataville, sanoo yhtiön liiketoimintajohtaja Ari Utriainen.  

Kasvavalle ja kehittyvälle Lahden talousalueelle on tarkoitus tarjota aktiivisesti myös Avidlyn kansainvälisen markkinoinnin palveluita. Yhtiö on vastikään laajentunut Pohjoismaihin ja kuuluu lisäksi maailmanlaajuisen AMIN-mainostoimistoketjuun.

– Yhä useampi suomalainen yritys tähtää Suomen rajojen ulkopuolelle. Uskomme, että kansainvälisen markkinoinnin osaamisestamme on hyötyä monelle lahtelaiselle kasvuyritykselle, Utriainen lisää.

Lahden toimipiste avaa 4.10.2018 osoitteessa Askonkatu 9, 15100 Lahti.

Yhtiö on lokakuussa ottanut käyttöön myös uuden kansainvälisen Avidly-nimen ja brändin.

Lisätietoja:
Ari Utriainen, liiketoimintajohtaja
Puh. 044 010 6889