EIRIKUVAN KUVAPALVELUT ICAAN
LEHDISTÖTIEDOTE 24.10.2007
Vapaa julkaistavaksi
EIRIKUVAN KUVAPALVELUT ICAAN
Yhteistyö aloitetaan ICA Maxi Special -liikkeissä
ICA Ruotsissa Eirikuva Digital Image Oyj Abp:n asiakkaaksi. ICA on Ruotsin
merkittävin päivittäistavarakauppa, jonka liikevaihto on noin 50 miljardia
kruunua (n. 5,4 miljardia EUR). Kuvapalvelujen myynti alkaa osassa ICA Maxi
Special -liikkeitä. ”Markkinoiden laajentuminen Ruotsissa antaa meille entistä
paremmat mahdollisuudet kehittää palvelujamme sekä Ruotsissa että Suomessa. ICA
on kaikille ruotsalaisille tuttu ostospaikka ja Eirikuvan näkyvyys paranee
huomattavasti nyt solmitun yhteistyösopimuksen ansiosta” sanoo Eirikuva
toimitusjohtaja Merja Ailama-Mäkitalo.
Eirikuva Digital Image Oyj Abp
Eirikuva on yksi kuudesta keskuskuvavalmistamosta Pohjoismaissa, jonka juuret
ovat Eino Riihelän vuonna 1944 perustamassa yhtiössä. Emoyhtiö Eirikuva Digital
Image Oyj Abp:n lisäksi konserniin kuuluvat Eiri Kehys Oyj Ab sekä kesällä 2007
perustettu Eirikuva Nordic AB Ruotsissa. Konsernin liikevaihto 16.2-31.12.2006
oli 6,5 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää 70 henkeä Suomessa ja 3 Ruotsissa.
Eirikuva Digital Image Oyj Abp kuuluu ruotsalaiseen Amago Capital -ryhmään.
Eirikuva on laajentanut yhteistyötä partnereidensa kanssa monipuolistamalla
internet-palveluiden tarjontaa sekä kehittämällä Eirikuva -kioskikonseptin
digitaalisten kuvien tilausta varten. Eirikuvan keskeisenä strategiana on
valmistaa ja kehittää kuluttajaystävällisiä kuva- ja lahjatuotepalveluita.
Eirikuvan asiakkaita ovat mm. Anttila, Citymarket, S-Ryhmä kokonaisuudessaan,
Stockmann sekä suuri määrä alan erikoisliikkeitä Suomessa. Ruotsissa
asiakaskuntaan kuuluvat mm. ONOFF, Euronics ja lukuisia erikoisliikkeitä sekä
nyt aloittava ICA.
ICA AB
ICA Group (ICA AB) on Pohjolan maiden johtavia vähittäiskauppoja 2.300 omalla
liikkeellä ja kauppiaiden omistamilla liikkeillä Ruotsissa, Norjassa ja Baltian
maissa. Ryhmään kuuluu myyntiyhtiöt ICA Sverige, ICA Norge ja Rimi Baltic. ICA
tarjoaa myös rahoituspalveluita kuluttajille ICA Bankenin kautta. ICA omistaa
myös 5 % Netto Marknad -yhtiöstä. ICAn visiona on tehdä jokapäiväinen elämä
hieman helpommaksi. Tavoitteena on olla johtava elintarvikkeiden myyjä
markkina-alueellaan.
Lisätietoja Eirikuva Digital Image Oyj Abp:ssä antaa
Toimitusjohtaja Merja Ailama-Mäkitalo
Puhelin (03) 811 8279
Fax (03) 811 8311
gsm 040 545 3357
sähköposti merja.ailama-makitalo@eirikuva.fi