Jesse Maula Avidly Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Report this content

Jesse Maula Avidly Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Avidly Oyj, yhtiötiedote 18.11.2019 klo 12.40

Avidly Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi VTM Jesse Maulan (43). Hän aloittaa tehtävässä 1.1.2020. Maula siirtyy Avidlyyn Idean Enterprises -konsernista, jossa hän on yksi perustajista ja toiminut useissa eri johtotehtävissä, viimeksi design-johtajana (Chief Design Officer). Tässä tehtävässä hän on vastannut muun muassa Ideanin 12 design-studion toiminnasta Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Maula on erikoistunut digitaaliseen palvelumuotoiluun ja johtamiseen. Hän on asunut viimeiset kuusi vuotta Piilaaksossa ja tehnyt satoja design-projekteja maailman johtavien organisaatioiden, kuten IBM:n, Facebookin ja 23&Me:n kanssa.

”Olen innoissani uusista haasteista. Avidlylla on kunnianhimoinen kasvu- ja kansainvälistymisstrategia, jota on inspiroivaa lähteä toteuttamaan. On myös hienoa päästä tekemään yhteistyötä Avidlyn omien huippuammattilaisten sekä hienon asiakaskunnan kanssa”, sanoo Jesse Maula.

”Loppujen lopuksi Avidlyn uuden toimitusjohtajan hakeminen osoittautui hyvin yksinkertaiseksi, mutta hieman aikaa vieväksi projektiksi. Koko hallitus oli yksimielisesti Jessen palkkaamisen kannalla: hänellä on vahvaa osaamista menestyvän kansainvälisen yhtiön johtamisesta, palvelumuotoilusta, henkilöstöjohtamisesta ja digitalisaatiosta. Toivotan Jessen lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan Avidlyn kasvutarinaan”, sanoo Avidlyn hallituksen puheenjohtaja Jari Tuovinen.

7.11.2019 tiedotetun mukaisesti Avidlyn väliaikaisena toimitusjohtajana talousjohtajan toimen ohessa työskennellyt Mikko Marttinen lopettaa yhtiössä 31.12.2019.

AVIDLY OYJ

HALLITUS

Lisätietoja:

Jari Tuovinen, hallituksen puheenjohtaja, puhelin +358 500 593 000

Jesse Maula, puhelin +358 40 548 0248

Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Oaklins Merasco Oy, puhelin +358 9 6129 670.

Avidly on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto ja johtava pohjoismainen markkinoinnin automaatioyhtiö, joka on listattu Nasdaq First North Growth -markkinapaikalla Helsingissä. Synnytämme kasvun mahdollisuuksia, jotka vievät asiakkaitamme eteenpäin. Toteutamme tätä tehtävää yli 250 henkilön voimin 16 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Lue lisää: investors.avidlyagency.com