JYRKI VAITTISESTA ZEELAND FAMILYN UUSI TOIMITUSJOHTAJA 1.1.2019 ALKAEN

Zeeland Family Oyj, yhtiötiedote, 30.8.2018 klo 8.30 

Zeeland Family Oyj:n hallitus on nimittänyt KTM Jyrki Vaittisen (41) yhtiön toimitusjohtajaksi 1.1.2019 alkaen yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Tuomas Airiston siirtyessä alkuvuonna 2019 uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Vaittinen aloittaa Zeeland Familyn operatiivisena johtajana 1.10.2018 ennen siirtymistään toimitusjohtajaksi.

Vaittisella on 15 vuoden kokemus markkinoinnin erilaisista johtotehtävistä suurissa sekä keskisuurissa organisaatioissa, kuten Mandatum Life, McDonald’s ja Fazer. Vaittinen siirtyy Zeeland Familyyn Kuusamon Juuston toimitusjohtajan tehtävästä.

Zeeland Family Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jari Tuovinen:
”Kiitän Tuomasta hyvin tehdystä työstä viimeisen seitsemän vuoden aikana. Tuomaksen kanssa Zeeland Family on noussut tekemisellään kokonaan uudelle tasolle. Toivotan hänelle onnea ja menestystä myös tulevaisuudessa. Haluan toivottaa Jyrkin erittäin tervetulleeksi jatkamaan Zeeland Familyn kannattavaa kasvua ja merkittävää kansainvälistymistä.”

Kaikki Tuomas Airistolle aiemmin 2.3.2018 tiedotteen mukaisesti annetut 15 000 kannustinosaketta palautuvat yhtiölle Airiston toimisuhteen päättyessä.

ZEELAND FAMILY OYJ

Hallitus


Lisätietoja:
Jari Tuovinen, hallituksen puheenjohtaja, puhelin +358 500 593 000

Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Merasco Oy, puhelin +358 9 6129 670


Zeeland Family on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto, ja listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Synnytämme kasvun mahdollisuuksia, jotka vievät asiakkaitamme eteenpäin. Toteutamme tätä tehtävää nyt 200 henkilön voimin kymmenessä toimipisteessä. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 16 miljoonaa euroa ja liikevoitto yksi miljoona euroa. www.zeelandfamily.fi

Yrityksestä

Avidly (aiemmin Zeeland Family) on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto ja johtava pohjoismainen markkinoinnin automaatioyhtiö, joka on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Synnytämme kasvun mahdollisuuksia, jotka vievät asiakkaitamme eteenpäin. Toteutamme tätä tehtävää noin 230 henkilön voimin 16 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. www.avidlyagency.com/fi

Tilaa