KORJAUS: ZEELAND OYJ SUUNNITTELEE MERKINTÄOIKEUS- JA HENKILÖSTÖANNIN JÄRJESTÄMISTÄ

Report this content

 

Annin alustaviin ehtoinen korjattu neljäs kohta vastaaman suunniteltua osakeantia. Kolmella vanhalla osakkeella saa yhden merkintäoikeuden, jolla voi merkitä yhden uuden osakkeen. 

Zeeland Oyj:n hallitus on tänään päättänyt aloittaa osakeantivalmistelut 19.4.2012 kokoontuneen Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen sille antaman osakeantivaltuutuksen perusteella Yhtiön oman pääoman vahvistamiseksi ja Eirikuva-liiketoiminnasta aiheutuneiden tappioiden kattamiseksi.

Merkintäoikeusannissa osakkeenomistaja, joka on erikseen ilmoitettuna täsmäytyspäivänä(”Täsmäytyspäivä”) merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, saa automaattisesti kutakin kolmea (3) Täsmäytyspäivänä omistamaansa osaketta kohden yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”), joka oikeuttaa merkitsemään yhden(1) Yhtiön uuden osakkeen (”Uusi Osake”).

Annin alustavat ehdot lyhyesti:

  • Uuden Osakkeen merkintähinta Merkintäoikeus ja -henkilöstöannissa tulee hallituksen esityksen mukaan olemaan 0,02 euroa Uudelta Osakkeelta (”Merkintähinta”). Uuden Osakkeen Merkintähinta ottaa huomioon Yhtiön historiallisen kurssikehityksen niin, että Merkintähinta vastaa Yhtiön osakkeen kaupankäyntivolyymilla painotettua keskikurssia 0,02 euroa osakkeelta ajanjaksolla 2.4.2012-31.8.2012. Merkintähinta on sama myös henkilöstöannissa.
  • Osakeannissa lasketaan liikkeeseen yhteensä enintään 37.796.350 uutta Yhtiön osaketta, jotka vastaavat enintään 25,0% Yhtiön koko osakemäärästä osakeannin jälkeen.
  • Merkintäoikeusannilla kerättävän uuden oman pääoman enimmäismäärä on enintään 755.927 euroa ja merkintäetuoikeusannin Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
  • Jokaista täsmäytyspäivänä omistettua kolmea (3) osaketta kohden saa yhden (1) merkintäoikeuden, jolla voi merkitä yhden (1) Uuden Osakkeen
     
  • Merkintäoikeusannin ensisijaisessa merkinnässä mahdollisesti merkitsemättä jääneitä osakkeita tullaan tarjoamaan toissijaisten merkintöjen tekijöille sekä Yhtiön henkilökunnalle järjestettävässä henkilöstöannissa.
     
  • Merkintäaika alkaa arviolta 27.9.2012 ja päättyy arviolta 11.10.2012.
  • Kaupankäynti merkintäoikeuksilla alkaa arviolta 27.9.2012 ja päättyy arviolta 8.10.2012.


Zeeland tulee julkaisemaan osakeannin lopulliset ehdot arviolta 17.9.2012. Osakeannista ei tulla laatimaan Arvopaperimarkkinalain mukaista esitettä vaan Yhtiö julkaisee osakeantia varten First North Yhtiöesitteen niinikään arviolta 17.9.2012.
Helsinki 3.9.2012

ZEELAND OYJ

HALLITUS  

Lisätietoja:                                                                    
Tuomas Airisto, Toimitusjohtaja, Puhelin +358 40 566 1331

Yhtiön Certified Adviserina toimii Heiroth Capital Oy puh +358 50 581 0980