Uusi, pohjoismainen markkinointiyhtiö Avidly on syntynyt

Report this content

Zeeland Family on saanut päätökseen kaupan, joka synnyttää uuden, pohjoismaisen markkinointiyhtiön. Kauppa yhdistää toimijat Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta pohjoismaiseksi markkinoinnin palveluyhtiöksi. Yhtiökokouksen päätöksellä uudeksi toiminimeksi tulee Avidly Oyj.

Nyt toteutuva yrityskauppa on ainutlaatuinen pohjoismaisen markkinoinnin kentällä. Muodostuva uusi yritys tarjoaa markkinointia kokonaisvaltaisena palvelukokemuksena ja on yksi maailman johtavia HubSpot-kumppaneita ja inbound-markkinoinnin toimistoja.

– Toimintamallimme on ainutlaatuinen ja aikaansa edellä: As a service -markkinointi eli kokonaisvaltainen, jatkuvien markkinoinnin palvelujen tarjoaminen on tulevaisuuden toimintamalli. Viime vuonna jo lähes 40 % liikevaihdostamme tuli jatkuvista palveluista ja näemme siinä myös vahvat kasvumahdollisuudet, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jari Tuovinen.

– Olemme jo nyt selvästi suurin Hubspot-kumppani Pohjoismaissa ja yksi koko maailman kärkitoimistoja. Lähivuosina tähtäämme kirkkaaksi ykköseksi Hubspot-ekosysteemissä, joka on nopeasti kasvava ja kehittyvä globaali alusta, kertoo Tuovinen. 

Avidly haluaa olla asiakkailleen kumppani, joka luo kasvua, muutosta ja edistystä. Jatkossa yhtiö pystyy palvelemaan kansainvälisillä markkinoilla toimivia asiakkaitaan entistä paremmin.  

– Olemme vahvasti tulevaisuuteen suuntaava toimisto, joka haluaa ennen kaikkea viedä asiakkaitaan eteenpäin. Tätä kuvaa missiomme “Tomorrowbound”. Autamme asiakkaitamme navigoimaan kohti huomista ja pysymään muita edellä, kuvailee Tuovinen..

Globaalista perspektiivistä huolimatta Avidly toimii jatkossakin lähellä asiakkaitaan, 14 paikkakunnalla ja neljässä maassa. Suomessa yhtiö jatkaa yhdeksällä paikkakunnalla. Yhtiöllä on yli 300 aktiivista asiakasta.

– Meillä on ollut alusta asti kunnianhimoisia kasvutavoitteita. Yhdistäessämme kolme toimistoa Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta aiemmin tänä keväänä halusimme luoda maailman parhaan markkinoinnin palvelutoimiston. Nyt toteutunut kauppa on uusi iso askel kohti tuota tavoitetta, sanoo Ingunn Bjøru, joka on yhtiön Norjan yksikön johtaja.  Yhtiökokous valitsi Bjørun myös yhtiön hallituksen jäseneksi. 

– Liittymällä Zeeland Familyyn pääsemme osaksi luovaa, täyden palvelun markkinointitoimistoa. Se antaa asiakkaillemme entistä paremmat mahdollisuudet tavoitteidensa saavuttamiseen.

Uusi nimi ja brändi lanseerataan kaikissa neljässä maassa lähiaikoina. Avidly jatkaa Nasdaq First North Helsingissä ja suunnittelee myös rinnakkaislistautumista Tukholman pörssiin. 

Lisätietoja: Jari Tuovinen, hallituksen puheenjohtaja, puh. 0500 593 000