Vappu Aura Zeeland Familyn viestintäpalvelujen johtajaksi

Vappu Aura on nimitetty Zeeland Familyn viestintäpalveluista vastaavaksi johtajaksi 20.11.2017 alkaen. Hän siirtyy Zeeland Familyyn Ilmarisen markkinointi- ja viestintäjohtajan paikalta.

– Tämän päivän mediaympäristössä asiakaskokemus ja ihminen ovat kaiken keskiössä. Ihmisen huomion tavoittaminen taas edellyttää oivaltavia viestintätekoja. On hienoa päästä tekemään töitä asiakkaiden brändin ja maineen eteen viestinnän ja markkinoinnin rajoja rikkoen, Vappu Aura sanoo.

– Olen tehnyt vuosia yhteistyötä Zeeland Familyn kanssa asiakkaana ja tunnen siksi yhtiön, sen toimintatavat ja palvelut hyvin. Kyseessä on innostava työyhteisö, joka tarjoaa  aidosti kokonaisvaltaiset markkinointiviestinnän palvelut asiakasymmärryksestä mainontaan ja aina kriisiviestintään asti, hän jatkaa.

– Viestintä on tärkeä painopiste jatkaessamme voimakkasta kasvuamme, joka on näkynyt sekä kannattavuuden parantumisena, että pörssikurssin kaksinkertaistumisena kuluvan vuoden aikana. Vappu täydentää jo ennestään rikasta viestintäosaamistamme ja tuo joukkoomme näkemystä, jolla viestinnän ja markkinoinnin yhteispeliä syvennetään entisestään, toteaa toimitusjohtaja Tuomas Airisto.

Auralla on kokemusta erityisesti finanssialan, rakentamis- ja kiinteistötoimialan sekä julkishallinnon viestinnästä ja hän vahvistaa näin mm. Zeeland Familyn muutos- ja kriisiviestinnän valmiuksia.

Lisätietoja:

Tuomas Airisto, toimitusjohtaja, 040 566 1331
Vappu Aura, Johtaja, viestintä- ja PR-palvelut (20.11.2017 alkaen), 050 560 4450

Zeeland Family on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto, joka on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Tavoitteemme on olla suomalaisten yhtiöiden paras kumppani markkinoinnissa. Toteutamme tätä tehtävää nyt yli 170 henkilön voimin kuudessa toimipisteessä. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli noin 14 miljoonaa euroa. www.zeelandfamily.fi

Yrityksestä

Avidly (aiemmin Zeeland Family) on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto ja johtava pohjoismainen markkinoinnin automaatioyhtiö, joka on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Synnytämme kasvun mahdollisuuksia, jotka vievät asiakkaitamme eteenpäin. Toteutamme tätä tehtävää noin 230 henkilön voimin 16 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. www.avidlyagency.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia