Zeeland Family suunnittelee laajentumista Pohjoismaihin – aiesopimus allekirjoitettu

Report this content

Zeeland Family on allekirjoittanut aiesopimuksen, jonka mukaan se ostaisi 30.6.2018 mennessä osakevaihdolla 100% osakekannan ruotsalaisesta HubSspot markkinointiautomaatiopalveluita tarjoavasta Avidlystä.

Kauppa on Zeeland Familyn päänavaus kansainvälisillä markkinoilla. Yhdistynyt yhtiö olisi markkinajohtaja HubSpot-pohjaisen markkinointiautomaation tarjoamisessa Pohjoismaissa. Järjestely tarjoaa erinomaisen kansainvälistämisen polun muille Zeeland Familyn palveluille seuraavassa vaiheessa.

- Olemme todella innoissamme laajentumisaikeista Pohjoismaissa. Markkinajohtajuus valituilla markkinointiteknologioilla antaa vahvan pohjan kokonaisvaltaisen markkinoinnin toteuttamiseen uusilla markkinoilla. Näin voimme viedä Suomessa testattua toimivaa markkinoinnin palvelukonseptiamme asteittain myös muualle, sanoo Zeeland Familyn toimitusjohtaja Tuomas Airisto.

Avidly koostuu sen kokonaan omistamista kolmesta yhtiöstä, jotka Ruotsissa (Doidea Consulting AB), Norjassa (Inbound Norway AS) ja Tanskassa (Katalysator Kommunikation ApS). Yhtiöiden toimipaikat sijaitsevat Tukholmassa, Oslossa, Århusissa ja Allborgissa. Kaikkiaan yhtiöissä työskentelee noin 45 henkilöä.

- Olemme työskennelleet Avidlyn kanssa viime syksystä lähtien ja on ollut hienoa huomata, että jaamme hyvin samankaltaiset arvot, visiot ja kunnianhimoiset tavoitteet. Avidly on voimakkaassa kasvussa ja jo vahva toimija Pohjoismaissa enkä pidä lainkaan mahdottomana, että voimme yhdessä saavuttaa merkittävää markkina-asemaa jopa Euroopan ulkopuolella.

Kauppa parantaa selvästi Zeeland Familyn kasvuennusteita ja luo hienoja mahdollisuuksia tulevaisuuden kasvulle. Yhdistynyt yhtiö työllistäisi heti noin 210 henkilöä, sen liikevaihto olisi noin 22-24 milj euroa, joista yli 50% on jatkuvia palveluita.

- Järjestely nopeuttaa kasvua strategiamme mukaisesti jatkuvien palveluiden ja digitaalisuuden lisäyksellä. Läpikäydyistä vaihtoehdoista voimien yhdistäminen Avidlyn kanssa on osakkeenomistajille, asiakkaillemme ja työntekijöillemme paras vaihtoehto. Siirrymme kerralla merkittäväksi pohjoismaiseksi toimijaksi ja saamme luovan osaamisemme rinnalle paljon uutta, modernia digitaalista osaamista, sanoo Zeeland Familyn hallituksen puheenjohtaja Jari Tuovinen.

Lopullinen päätös kaupasta tehdään arviolta kesäkuun 2018 alkupuolella kokoontuvassa ylimääräisessä yhtiökokouksessa, jossa tullaan ehdottamaan myös hallituksen laajentamista 2-3 uudella jäsenellä ja yhtiön toiminimen muuttamista.

Avidlyn tavoitteena on alusta lähtien ollut globaali markkinajohtajuus HubSpot-teknologiaan perustuvassa digitaalisessa markkinoinnissa ja myynnissä. Yhdistyminen Zeeland Familyn kanssa mahdollistaisi liiketoiminnan kehityksen kiihdyttämisen, sanoo Avidlyn operatiivinen johtaja ja osakas Ingunn Bjøru.

- Yhdessä Zeeland Familyn kanssa meistä tulee yksi vahvimmista HubSpot-kumppaneista maailmassa auttamaan asiakkaitamme kasvattamaan heidän liiketoimintaansa digitaalisen markkinoinnin ja myynnin keinoin.

Osana järjestelyä Zeeland Family selvittää mahdollisuuksia toteuttaa syksyllä 2018 rinnakkaislistauksen Tukholman pörssin First North –markkinapaikalle.

Lisätietoja Zeeland Familyn pörssitiedotteesta.