Zeeland Familylle voitto globaalissa innovaatiokilpailussa

Report this content

 

Zeeland Family on voittanut globaalin HubSpot Integrations Innovation -kilpailun. Palkittu integraatio yhdistää oppimisympäristön, inbound-markkinoinnin ja verkkokaupan.

“Integraatio-osaamiselle on kasvava kysyntä, sillä asiakkaat haluavat yhden järjestelmän eikä 10 erilaista. Me olemme erikoistuneet HubSpot-integraatioihin. Tällä hetkellä yritykset ovat kiinnostuneita markkinoinnin automaation yhdistämisestä verkkokauppaan”, kertoo Zeeland Familyn Head of Inbound, Jouni Koistinen.

Zeeland Familyn saama innovaatiopalkinto on osoitus yrityksen asemasta trendin kärjessä. Kansainvälisesti tunnustettu teknologiaosaaminen on saatu aikaan kehittämällä aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti uusia integraatioita.

“Se, että luova markkinointitoimisto voittaa integraatiosarjan on mielestäni hyvä todiste toimivasta työskentelystä sekä yhdessä asiakkaan että oman poikkitieteellisen ja -taiteellisen tiimimme kanssa. Strateginen linjauksemme teknologioiden osalta on keskittyä HubSpot- ja Wordpress-teknologioihin, joiden parissa työskentelee noin 30 henkilön kehittäjäyhteisö. Menestys kansainvälisessä kilpailussa rohkaisee meitä kasvussa niin Suomessa kuin enenevässä määrin myös kansainvälisesti”, sanoo toimitusjohtaja Tuomas Airisto.

Kilpailussa palkittu integraatio, jossa yhdistetään oppimisympäristö, inbound-markkinointi ja verkkokauppa, on vasta alkua.

“Seuraavaksi panostamme integraatioissa Zeeland Familyn mediatoimisto Zeeland Media Groupin yleisöihin, ohjelmalliseen ostamiseen, remarketingiin sekä sosiaalisen median mainonnan osaamiseen. Tämä nostaa asiakastulosten jahtaamisen jälleen uudelle tasolle”, toteaa Jouni Koistinen.

Kilpailu on avoin kaikille noin 4000 HubSpot-partnerille eri puolilla maailmaa. Zeeland Family osallistui Integrations Innovation -kategoriaan. Muut kilpailukategoriat olivat Sales Enablement, Inbound Growth Story, Website Design ja Graphic Design. Palkinto jaettiin 25.9.2017 Bostonissa Inbound 2017 -konferenssissa, johon osallistui noin 20 000 henkilöä eri puolilta maailmaa.

“Zeeland Familyn HubSpot-integraatio on erottamaton osa koko heidän liiketoimintaansa. HubSpot-kumppanuutemme alusta lähtien he ovat luoneet arvoa ja saumatonta vuorovaikutusta niin uusille kontakteille, potentiaalisille asiakkuuksille kuin asiakkaillekin. Olemme ylpeitä, että voimme palkita Zeeland Familyn heidän ennakkoluulottomuudestaan ja kovasta kasvusta”, kertoo David McNeil, VP Global Partner Program and Strategy at HubSpot, Inc.

HubSpot on ohjelmisto, jolla toteutetaan inbound-markkinointia. HubSpot nivoo yhteen asiakkuuden hallinnan, markkinoinnin automaation, verkkosivujen rakentamisen ja optimoinnin, liidien generoinnin, sisältömarkkinoinnin sekä julkaisemisen sosiaalisissa medioissa. Zeeland Family on korkeimman tason HubSpot Diamond -partneri.

Tarkempi kuvaus kilpailun voittaneesta innovatiivisesta integraatiosta:

https://www.zeelandfamily.fi/blogi/hubspotin-verkkokaupan-oppimisympäristön-ja-roi-analytiikan-integrointi

 

Lisätietoja:

Jouni Koistinen, Head of Inbound, strategist, p. 044 045 9091, jouni.koistinen@zeelandfamily.fi

Tuomas Airisto, Toimitusjohtaja, p. 040 566 1331, tuomas.airisto@zeelandfamily.fi

 

Zeeland Family (Nasdaq First North: ZEE1V) on Suomen monipuolisin markkinoinnin palvelutoimisto. Tuomme suomalaisten yritysten kanssa intohimoa, rohkeutta, sisua ja uteliaisuutta markkinointiin. Yhdessä teemme tarinoita, jotka ovat totta. Liikevaihtomme oli 14 miljoonaa euroa 2016 ja palveluksessamme on yli 170 asiantuntijaa. www.zeelandfamily.fi

 

Multimedia

Multimedia