Omega-3-rasvahapot ja vitamiinit lisäävät vastustuskykyä
Uusimmat tutkimukset osoittavat, että omega-3-rasvahappojen sekä rasvaliukoisten vitamiinien nauttiminen lisää vastustuskykyä sekä vähentää hengitystieinfektioita.
Ravitsemuksella on tärkeä rooli puolustuskyvyn ylläpidossa, ja kaikki tarvittavat vitamiinit, hivenaineet ja tyydytymättömät rasvahapot pitäisi saada ruoasta. Koska todellisuudessa näin ei kuitenkaan aina ole, voi puolustuskykyä tukea myös ravintolisillä. Tutkimuksien mukaan D-vitamiinin määrä elimistössä vaikuttaa hengitystieinfektioihin sairastumiseen. Esimerkiksi syksyllä ja talvella elimistössä on yleensä vähemmän D-vitamiinia kuin kesällä, ja siksi suurin osa ihmisista sairastuu näinä vuodenaikoina. Suomalaisista yli 40 prosenttia kärsiikin talvella D-vitamiinin puutteesta. D-vitamiinin saannista huolehtiminen sen sijaan saattaa lisätä vastustukykyä ja vähentää ylähengitystieinfektioihin sairastumista. Erityisesti astmaatikoilla ja keuhkoahtaumapotilailla D-vitamiinimäärän kasvattamisesta oli tutkimuksen mukaan selvästi etua. Kanadassa viranomaiset tutkivat D-vitamiinin vaikutusta vakavien influenssasairauksen torjumisessa. Norjalaisen tutkimuksen mukaan kalanmaksaöljyä ravintolisinä nauttineilla ihmisillä on selvästi parempi vastustuskyky kuin niillä, jotka eivät kalanmaksaöljyä käytä. Kalaöljyn tai kalanmaksaöljyn päivittäisella nauttimisella on suotuisia vaikutuksia terveyden kannalta, sillä niiden sisältämät omega-3-rasvahapot tukevat myös valtimoiden, sydämen, verenkierron sekä hengitysteiden hyvinvointia. Raskaana olevien ja imettävien äitien omega-3-rasvahappojen tarve kaksinkertaistuu raskauden ja imetyksen aikana, sillä omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä sekä sikiön että vauvan aivojen ja näkökyvyn kehittymisen kannalta. Äidin on huolehdittava myös omasta riittävästä omega-3-rasvahappojen saannistaan. Omega-3-rasvahapot kuuluvat tyydyttymättömiin rasvahappohin, joista keho on riippuvainen, mutta joita se ei itse pysty valmistamaan. Siksi omega-3-rasvahappoja kutsutaan välttämättömiksi rasvahapoiksi. Rasvaisessa kalassa, kalaöljyssä ja kalanmaksaöljyssä on pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja, eikosapentaeenihappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA). Kasveissa oleva omega-3-rasvahappo on alfalinoleenihappoa (ALA). Kasviperäisillä omega-3-rasvahapoilla ei ole samoja myönteisiä terveysvaikutuksia kuin kalasta saatavilla EPA:lla ja DHA:lla. Kun suomalaiset söivät pula-aikana Möller Kalanmaksaöljyä riisitaudin välttämiseksi, ei omega-3-rasvahappoja tunnettu lainkaan. Sen sijaan kalanmaksaöljyn sisältämien D-, E- ja A-vitamiinien terveysvaikutuksista tiedetettiin jo silloin. D-, E- ja A-vitamiineja sekä omega-3-rasvahappoja saa mm. Möller-kalaöljykapseleista sekä Möller Kalanmaksaöljystä.