Autoverkkokauppa.fi on auki kaikkina viikonpäivinä

Report this content

Autoalan murroksessa Autoverkkokauppa.fi on noussut kahdessa vuodessa Suomen suurimpien autoliikkeiden joukkoon palvelemalla asiakkaitaan rohkeasti perinteisestä poikkeavilla tavoilla. Uusia ratkaisuja kehitetään jatkuvasti asiakasta kuunnellen, millä nostetaan palvelun tasoa vielä korkeammalle ja saadaan hyvä asiakastyytyväisyys.

Bassadone Automotive Nordic on nopeasti kasvanut yritysryhmä, joka toimii Renault, Dacia, Peugeot, Citroën, DS, Hyundai, Suzuki, SsangYong, Isuzu ja Lotus -autojen maahantuojana sekä Autoverkkokauppa.fi näiden merkkien jälleenmyyjänä pääkaupunkiseudulla.

Huollon ja myynnin palvelut kaikkina viikonpäivinä

Autoverkkokauppa.fi nostaa palvelunsa aivan uudelle tasolle. Asiakkaat voivat huollattaa autonsa merkkihuollossa myös viikonloppuisin niin lauantaina kuin sunnuntaina. Uusi palvelu on vastaus monen autoilijan ongelmaan. Moni ei ehdi töiltään viikolla viemään autoa huoltoon, eikä kaveriakaan voi vaivata huoltokäynnille. Sen sijaan viikonloppuna olisi vapaa-aikaa, mutta kaikki liikkeet ovat tähän asti olleet silloin suljettuina.

Autoverkkokauppa.fi:n Helsingin Herttoniemen ja Vantaan Petikon liikkeet ovat tästä eteenpäin auki lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10.00 - 15.00. Kyseessä ei ole mikään lyhytaikainen kampanja tai kokeilu, vaan jatkuva käytäntö.

Vähittäiskaupan johtaja Juha Rusama lupaa, että viikonlopun aukioloajat ovat pysyvä ratkaisu: ”Haluamme tehdä asiat eri tavalla. Asiakastyytyväisyys on liiketoimintamme tärkein ajuri ja siitä syystä haluamme olla auki silloin, kun asiakkaalla on mahdollisuus palveluitamme käyttää.”

Kimmoke korjaamon ja myymälän auki pitämiseen myös viikonloppuisin tuli Rusaman mukaan asiakkailta: ”Kuuntelemme asiakkaitamme huolellisesti ja pyrimme sopeuttamaan toimintaamme sen mukaan. Saamamme palautteen mukaan pidettiin tärkeänä, että auton voisi huollattaa myös viikonloppuisin, jolloin monilla löytyy siihen parhaiten aikaa.”

Rusaman mielestä on tärkeää, että Autoverkkokauppa.fi jatkaa monipuolisesti autokaupan edelläkävijänä: ”Otimme mallia muilta kaupan aloilta, eiväthän nekään sulje oviaan viikonlopuksi. Olemme ensimmäinen autoalan toimija, joka vastaa asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin olemalla viikonloppuisin auki. Aivan samaan tapaan olimme ensimmäinen, joka siirsi autokaupan verkkoon.”

Autoliikkeillä on silloin tällöin viikonloppunäyttelyjä, mutta Autoverkkokauppa.fi toimii tässäkin toisin. Pääkaupunkiseudun kaksi liikettä myyvät autoja joka viikonloppu niin lauantaisin kuin sunnuntaisin. Mikäli aukioloajat eivät sovi omaan aikatauluun, voi niin uuden kuin vaihtoautonkin ostaa verkossa. Koko prosessi sujuu saumattomasti nettisivujen kautta aina koeajovarauksesta rahoituspäätökseen.

Asiakaskeskeistä autokauppaa

Viisi vuotta sitten yhtiöryhmässä aloitettiin aivan uudenlaisen vähittäisautokaupan kehitystyö. Suunnittelun keskiössä oli asiakaskokemus. Haluttiin täyttää asiakkaiden toiveet ja tarpeet auton ostoon ja käyttöön liittyvissä tilanteissa. Modernit digitaaliset toiminnot päätettiin yhdistää asiakaspalveluun entistä kiinteämmin. Tärkeää oli lähteä liikkeelle ikään kuin laatikon ulkopuolelta ja kyseenalaistaa perinteiset autokaupan toimintatavat.

Tuloksena syntyi Autoverkkokauppa.fi, jota voidaan pitää autoliikkeen ja verkkokaupan  hybridimallina. Ostajat arvostavat edelleen perinteistä ns. kivijalkakauppaa, mutta verkosta ostettujen autojen osuus kasvaa jatkuvasti. Uudessa kauppamuodossa digitaalisuus on yhdistetty monimuotoisesti tukemaan totuttuja prosesseja.

Autoverkkokauppa.fi :n tärkeimmät menestystekijät ovat asiakkaan huomioon ottava, toimiva palvelumalli ja toiminnan automatisointi. Ihmiset ovat edelleen kaiken keskipisteessä kohtaamisissa niin myymälässä kuin digitaalisissa yhteisöissä.

Kahdessa vuodessa Suomen suurimpien joukkoon

Autoverkkokauppa.fi avasi ovensa Helsingin Konalassa keväällä 2015. Uudenlainen autokaupan konsepti menestyi erinomaisesti ja toimipiste osoittautui nopeasti liian pieneksi. Uudet tilat löytyivät Vantaan Petikosta, missä toiminta pääsi nopeasti täyteen vauhtiin ja samalla palveluihin liitettiin kaikkien edustuksessa olevien merkkien merkkihuolto.

Vuonna 2016 Autoverkkokauppa.fi luovutti joulukuussa asiakkaille enemmän uusia autoja kuin yksikään muu autoliike Suomessa. Kumulatiivisesti vuonna 2016 Autoverkkokauppa.fi oli uusien autojen luovutuksissa sijalla seitsemän.

Viime vuonna tavoiteltiin kasvua, missä onnistuttiin monin tavoin. Autoverkkokauppa.fi oli uusien autojen luovutuksissa ykkönen sekä marras- että joulukuussa. Vuonna 2017 Autoverkkokauppa.fi nousi uusien autojen luovutuksissa jo sijalle neljä. Myynnin kasvu kertoo omaa kieltään tekemisen tasosta.

Tänä vuonna Autoverkkokauppa.fi nousee varmasti entistä merkittävämmäksi tekijäksi Suomen autokaupassa. Menestykseen auttaa muun muassa se, että alkaneen vuoden 2018 aikana esitellään monia merkittäviä autouutuuksia kuten Dacia Dusterin toinen sukupolvi, Hyundai Kona, Renault Mégane R.S, Citroën C4 Cactus ja SsangYong Rexton. Nyt tiedossa olevien lisäksi on tulossa paljon muitakin uutuusmalleja eli tapahtumia riittää koko vuodelle.

Lisätiedot 

Autoverkkokauppa.fi / Klinkkerikaari 2 / 01720 Vantaa
Autoverkkokauppa.fi / Mekaanikonkatu 23 / 00810 Helsinki

Konsernin toimitusjohtaja Antti Ruhanen, 040-700 6282, antti.ruhanen@bassadone.fi
Vähittäiskaupan johtaja Juha Rusama, 040-502 5911, juha.rusama@autoverkkokauppa.fi

Bassadone Automotive Nordic toimii useiden automerkkien maahantuojana Suomessa sekä Baltiassa. Maahantuotavien merkkien kokonaismyynti vuonna 2017 oli noin 20.000 uutta autoa. Yritysryhmän maahantuomia merkkejä ovat Citroën, Dacia, DS Automobiles, Hyundai, Isuzu, Lotus, Peugeot, Renault, SsangYong ja Suzuki.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Autoverkkokauppa.fi on auki kaikkina viikonpäivinä
Tweettaa