BASSADONE TUO AUTOVAKUUTUKSEEN VELOITUKSETTOMAN TYÖTTÖMYYSTURVAN

Report this content

Bassadone Automotive Nordic tuo markkinoille uuden autovakuutukseen lisätyn maksuturvan. Smart Drive -autovakuutuksen maksuturva takaa kuluttajalle esimerkiksi työttömyyden kohdatessa 400 euron kuukausittaisen korvauksen jopa 12 kuukauden ajaksi. Korvauksen kuluttaja voi käyttää muun muassa auton osamaksuerien kattamiseen. Maksuturvan saa veloituksetta, kun uuden auton oston yhteydessä autolle hankkii Smart Drive -autovakuutuksen.

Normaalisti SmartDrive–vakuutuskokonaisuuden hinta määräytyy yksilöllisesti, mutta vallitsevan COVID-19-viruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana laadituista uusista vakuutussopimuksista peritään ensimmäisen 12 kk:n aikana maksua vain 39 euroa / kk. Hinta pitää sisällään liikenne- ja kaskovakuutuksen sekä maksuturvan. Maksuturva tarjoaa suojaa työttömyyden, kuoleman, tapaturmaisen työkyvyttömyyden tai pysyvän haitan varalta.

Smart Drive -autovakuutus tuli markkinoille vuoden 2018 lopussa. Se on kuukausimaksuinen autovakuutustuote, joka voidaan hinnoitella myös vahinkohistoriasta riippumatta. Tarjolla on lisäksi vaihtoehto, jonka hintaan kuluttaja voi kuukausittain vaikuttaa itse omalla ajotavallaan.
Smart Drive on Bassadone Insurance Services Oy:n tarjoama tuote.

Smart Drive -autovakuutus on saatavana kaikkiin Bassadone Automotive Nordicin Suomessa maahantuomiin henkilöautoihin kaikilta näiden merkkien jälleenmyyjiltä. Bassadonen Suomessa maahantuomia merkkejä ovat Citroën, Dacia, DS, Hyundai, Isuzu, Lotus, Peugeot, Renault, SsangYong ja Suzuki.

 

Lisätiedot ja tiedustelut:
Bassadone Automotive Nordic Oy
Toimitusjohtaja Antti Ruhanen
+358 40 700 6282/ antti.ruhanen@bassadone.fi

Bassadone Insurance Services Oy
Toimitusjohtaja Johannes Hirvaskoski
+358 40 066 7769 / johannes.hirvaskoski@bassadone.fi

Bassadone Insurance Services
Bassadone Insurance Services Oy on keväällä 2018 perustettu vakuutuspalveluyhtiö, joka tarjoaa henkilöautoille tarkoitettuja SmartDrive – tuoteperheen vakuutuskokonaisuuksia. Lisätiedot sivustolta www.smartdrive.fi

 

Bassadone Automotive Nordic

Bassadone Automotive Nordic on osa vuonna 1904 perustettua perheomisteista Bassadone Automotive Groupea. Vuonna 2019 yhtiöryhmä myi Euroopassa yli 40 000 uutta ajoneuvoa ja liikevaihto nousi 700 m€ tasolle. Suomessa sijaitseva Bassadone Automotive Nordic maahantuo Citroën, Dacia, DS, Hyundai, Isuzu, Lotus, Peugeot, Renault, SsangYong ja Suzuki merkkisiä henkilö- ja tavara-autoja. Baltian maissa Bassadone maahantuo Citroën, Hyundai, Isuzu, Peugeot, SsangYong ja Suzuki –merkkisiä ajoneuvoja. Bassadone Automotive Nordic on Suomessa alansa edistyksellisin digitaalisten palvelujen tarjoaja. Maahantuontitoimintojen rinnalla Bassadone Automotive Nordiciin kuuluu vakuutustuotteita tarjoava Bassadone Insurance Services sekä autorahoitusyhtiö DNB Auto Finance. Yhtiön oma vähittäiskauppa Autoverkkokauppa.fi on ainoa autoliike Suomessa, joka tarjoaa myös täysin digitaalisen palvelun 24/7.

Avainsanat: