Basware ostaa verkkolaskuoperaattorin Saksasta

Report this content
Basware ostaa verkkolaskuoperaattorin Saksasta
Basware Oyj pörssitiedote 18.1.2012 klo 10:00

Basware Oyj on 17.1.2012 sopinut osakekaupasta, jonka mukaan Basware Oyj ostaa
First Businesspost GmbH (1stbp) -verkkolaskuoperaattorin koko osakekannan.
Kauppahinta on noin 12,2 miljoonaa euroa. Velaton kauppahinta on noin 9,0
miljoonaa euroa, minkä lisäksi Basware ottaa vastatakseen 1stbp:n noin 3,2
miljoonan euron emoyhtiölainat. Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan
kaupantekohetkellä käteisellä siten, että 20 prosentin osuus velattomasta
kauppahinnasta maksetaan sulkutilille. Sulkutilijärjestely on voimassa tammikuun
2013 loppuun asti.

Basware yhdistelee 1stbp:n luvut liikevaihtoonsa ja tulokseena 1.1.2012 alkaen.
1stbp:n vuoden 2011 liikevaihto oli yli 2,4 miljoonaa euroa ja liikevaihto
kasvoi yli 25 prosenttia vuodessa. Vuoden 2011 käyttökate (EBITDA) oli noin 0,5
miljoonaa euroa. 1stbp-yhtiöllä on yhteensä 39 työntekijää Münchenissä ja
Romanian T&K-keskuksessa.

1stbp-yhtiö on noussut yhdeksi Saksan nopeimmin kasvavaksi  ja innovoivaksi
verkkolaskuoperaattoriksi. Yhtiöllä on erityisen vahva asema autoteollisuudessa
asiakkainaan muun muassa Audi, BMW, Daimler, MAN ja Volkswagen. Suuriin
asiakkaisiin kuuluvat kuluttajasektorilla muun muassa Edeka sekä muilla aloilla
Deutsche Telekom ja Union Invest. Asiakkaat sijaitsevat useissa Euroopan maissa
Itävallassa, Sveitsissä, Espanjassa, Tsekin tasavallassa, Slovakiassa,
Unkarissa, Romaniassa ja Puolassa.

Yritysoston myötä Basware nousee johtavaksi verkkolaskuoperaattoriksi Saksassa
ja laajentaa näin kansainvälistä toimintaansa. 1stbp:n kehittämän teknologian
avulla toimittajat pystytään liittämään verkkolaskutuksen välitysverkkoon
nopeasti ja helposti.  Uuden liiketoimintakokonaisuuden synergiahyötyinä
tavoitellaan ensisijaisesti nopeutettua liiketoiminnan kasvua. Basware ottaa
1stbp:n teknologian käyttöönsä omassa tarjoomassaan  kansainvälisesti, mikä
nopeuttaa ja yksinkertaistaa verkkolaskujen välitystä toimittajille ja vahvistaa
Baswaren ratkaisutarjontaa.

"Strategisena tavoitteenamme on nousta maailman johtavaksi
verkkolaskuoperaattoriksi. Olemme kartoittaneet mahdollisuuksia vahvemman
markkina-aseman saavuttamiseksi valituilla markkinoilla ja uusien asiakkaiden
hankkimiseksi, joille voimme tarjota Baswaren ratkaisuja ja palveluja.  1stbp-
yhtiön oston myötä pystymme täydentämään nykyistä tarjontaamme innovatiivisella
teknologialla, mikä hyödyntää myös nykyisiä asiakkaitamme
maailmanlaajuisestidds   ja tukee strategiaamme",  sanoo Esa Tihilä, Basware
Oyj, toimitusjohtaja.

Lisätietoja:

Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware Oyj
Puh. 040 480 7098

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet