Basware Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

Report this content

Basware Oyj, pörssitiedote, 11.3.2019 klo 9:30

Vesa Tykkyläinen on tänään ilmoittanut jättävänsä Baswaren toimitusjohtajan tehtävät. Hallitus on nimittänyt Baswaren teknologiajohtaja Klaus Andersenin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 11.3.2019 alkaen. Vesa tulee työskentelemään Klausin kanssa varmistaakseen sujuvan muutoksen. Rekrytointiprosessi uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi on alkanut.

”Vesa Tykkyläinen on menestyksekkäästi ohjannut Baswaren siirtymisen pilvipohjaiseen liiketoimintaan. Edellisen kahden ja puolen vuoden aikana hän on virtaviivaistanut Baswaren liiketoimintaa ja luonut yhtiölle vahvan perustan kasvun kiihdyttämiseksi. Basware on nyt erinomaisessa asemassa realisoidakseen kasvupotentiaalinsa kasvavalla hankinnasta maksuun -markkinalla. Jatkamme strategian toteuttamista ja työtä pitkän aikavälin taloudellisten ja strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Ilkka Sihvo. ”Kiitän Vesaa lämpimästi koko hallituksen puolesta hänen panoksestaan yhtiön hyväksi ja toivotan onnea tulevaisuudelle.”

Vesa Tykkyläinen kommentoi ”On ollut etuoikeus saada johtaa Baswarea muutoksessa lisenssiyhtiöstä cloud-yhtiöön. Olen ylpeä Baswaren henkilöstöstä, joka on tehnyt paljon töitä tämän saavutuksen eteen. Kauteni aikana olemme tehneet systemaattista työtä innovoidaksemme, laajentaaksemme ja parantaaksemme Baswaren maailman johtavaa pilvipohjaista tuotetarjoamaa. Lisäksi paransimme tuottavuutta eri osa-alueilla, perustimme vahvan maaorganisaatiorakenteen, aloimme palvella mahtavaa asiakaskuntaamme uuden asiakaspalvelumallin avulla ja käynnistimme vahvan kumppanuustoiminnan. Basware on nyt hyvässä asemassa jatkamaan matkaa eteenpäin ja tämä on minulle oikea aika antaa ohjakset seuraavalle johtajalle.”

BASWARE OYJ

Hallitus

Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja medialle

Analyytikoille, sijoittajille ja medialle järjestetään tiedotustilaisuus tänään 11.3.2019 klo 13. Tilaisuuteen osallistuvat Baswaren hallituksen puheenjohtaja Ilkka Sihvo, Vesa Tykkyläinen ja väliaikainen toimitusjohtaja Klaus Andersen. Kysymyksiä voi lähettää audiocast-linkin kautta tai osallistumalla puhelinkonferenssiin.

Audiocast-linkki: https://basware.videosync.fi/2019-03-11-info

Puhelinkonferenssi:

Suomi: +358981710310

Ruotsi: +46 856642651

Iso-Britannia: +44 3333000804

Yhdysvallat: +1 6319131422

PIN-koodi: 72947787#

Lisätietoja:

Sijoittajat

Ben Selby, sijoittajasuhdejohtaja, Basware Oyj

050-305 8077, ben.selby@basware.com

Mediatiedustelut

Jukka Jänönen, viestintäjohtaja, Basware Oyj

040-012 7147, jukka.janonen@basware.com

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.basware.com/fi

Basware:

Basware on maailman suurin avoin yritysverkosto ja maailman johtava verkottuneiden hankinnasta maksuun- ja verkkolaskuratkaisujen sekä innovatiivisten rahoituspalvelujen tarjoaja. Baswaren ratkaisut tehostavat

yrityksien liiketoimintaa varmistamalla hankinnan ja taloushallinnon sekä osto- ja myyntireskontran kulujen täydellisen läpinäkyvyyden. Basware toimii yli 100 maassa eri puolilla maailmaa. Basware on listattu Helsingin pörssissä (BAS1V:HE).