Bruce Oreck kansainvälisen The Art of Basware -taidekilpailun tuomaristoon

Report this content

Nuorten taiteilijoiden kilpailuun voi ilmoittautua 25. huhtikuuta saakka

Tiedotusvälineille 7.4.2016

The Art of Basware on kansainvälinen taidekilpailu alle 30-vuotiaille taiteilijoille. Nyt 17. kertaa järjestettävän kuvataidekilpailun tuomaristo on valittu, ja yksi heistä on yhdysvaltalainen entinen Suomen-suurlähettiläs ja liike-elämässä laaja-alaisesti vaikuttava Bruce Oreck.

"Minulle kuvataide tarkoittaa luovaa toimintaa, joka herättää merkityksellisiä tunteita henkilökohtaisella tasolla. Tuomariston jäsenenä minulla on etuoikeus päästä arvioimaan taideteoksia niiden minussa herättämien tuntemusten kautta. Mitenkään väheksymättä teknisen osaamisen tärkeyttä taiteilijan viestin välittämisessä, koen, että minun roolini The Art of Basware -taidekilpailun tuomaristossa ei ole vain töiden teknisten ansioiden puntarointi. Se, mitä pystyn taiteenkokijana arvostelemaan, on lähinnä, koskettaako joku taideteos minua vai ei", Bruce Oreck sanoo.

Kansainvälisen näkökulman taidekilpailun tuomaristoon tuo Oreckin lisäksi kanadalaissyntyinen tunnustettu taiteilija ja taidevaikuttaja Anna Ruth Jyväskylästä sekä Baswaren rahoituspalveluiden johtaja Ad van der Poel ja konsernin markkinointijohtaja Lars Madsen Lontoosta. The Art of Basware -kilpailun tuomaristossa toimivat tänäkin vuonna taidemaalarit Paula Holopainen ja Raija Heikkilä Taidemaalariliitosta sekä Pohjoismaiden markkinointijohtaja Marika Kohonen Baswarelta.

“The Art of Basware -taidekilpailu on laajuudessaan kansainvälisesti ja näin pitkäaikaisena hankkeena  lähes ainoa nuorille taiteilijoille mahdollisuuksia avaava tilaisuus. Onnistuminen eli omien töiden esilletulo merkittävän kilpailun yhteydessä on hieno meriitti, ja hankinnat yrityksen kokoelmiin ovat nostaneet monen nuoren taiteilijan itseluottamusta”, taidemaalari Paula Holopainen kertoo.

"Taidekilpailu on syntynyt halusta edistää nuorten taiteilijoiden uraa ja kehittymistä. Uskomme, että innovaatiokyvyn, määrätietoisuuden, luovuuden ja verkostoitumisen välillä vallitsee vahva yhteys”, perustelee Baswaren Marika Kohonen.

Viime vuonna kilpailuun ilmoitettiin lähes 400 teosta. The Art of Basware voi olla tärkeä väylä aloitteleville taiteilijoille. Yksi heistä on turkulainen Eero Selänne, 27, joka osallistuu kilpailuun nyt ensimmäistä kertaa. "Olen keskittynyt öljy- ja akryylimaalauksiin nyt kolme vuotta. Nuoren taiteilijan töitä on varsin vaikeaa saada julkisesti esiin, sillä kuvataidekilpailuja on vaikea löytää ja monet galleriat taas vaativat muodollisen taidetutkinnon. Olisihan se hienoa, jos maalaus olisi joskus pääelinkeino, mutta minulle tärkeintä on saada taulujani ihmisten nähtäville", Selänne kertoo.

Jo vuodesta 2000 järjestetyn kansainvälisen kilpailun teema tänä vuonna on "Lead the way". Kilpailun voittanut teos lunastetaan 5 000 eurolla Baswaren kokoelmaan. Nuoret taiteilijat voivat ilmoittaa työnsä kilpailuun 25.4.2016 saakka.

The Art of Basware 2016 -taidenäyttely, jossa esitellään kaikki finaaliin valitut teokset, avataan 8.6.2016 Helsingin Musiikkitalossa. Tällöin myös julkistetaan vuoden 2016 kilpailun voittaja. Näyttely on avoinna yleisölle 28.6.2016 asti.

Lisätietoa The Art of Basware -kilpailusta
www.basware.fi/art
www.facebook.com/ArtBasware
www.pinterest.com/basware/the-art-of-basware-collection/
#ArtOfBasware Twitterissä

Yhteystiedot 
Sirje Ahvenlampi-Hyvönen, viestintäjohtaja, Basware Oyj
050 557 3822
sirje.ahvenlampi@basware.com

Basware
Basware on maailman johtava verkottuneiden hankinnasta maksuun- ja verkkolaskuratkaisujen sekä innovatiivisten rahoituspalvelujen tarjoaja. Autamme kaikenkokoisia organisaatioita tehostamaan talousohjaustaan. Baswaren kaupankäynti- ja rahoitusverkosto yhdistää yrityksiä yli 100 maassa eri puolilla maailmaa. Basware on maailman suurin avoin yritysverkosto, joka tarjoaa skaalautuvuutta liiketoiminnan kasvattamiseen sekä ratkaisut talousprosessien yksinkertaistamiseen ja virtaviivaistamiseen. Pienet ja suuret yritykset ympäri maailman saavuttavat merkittäviä kustannussäästöjä, entistä joustavammat maksuehdot, tehokkuutta ja tiiviimmät liiketoimintasuhteet toimittajiensa kanssa. Tuemme nuoria taiteilijoita kansainvälisen The Art of Basware -taidekilpailun kautta. Lue lisää: www.basware.fi. Seuraa Baswarea Twitterissä @BaswareFinland ja osallistu keskusteluun LinkedInissä, Facebookissa ja blogissa ja pysy ajan tasalla tilaamalla tuoreimmat uutiset.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia