Iskelmä lahjoittaa yli 500 joulupakettia hyväntekeväisyyteen

Report this content

Iskelmän Aamuklubin juontajat Pauliina Puurila ja Mikko Siltala käynnistivät lokakuussa lähetyksessään haasteen, jossa kannustettiin Iskelmän kuuntelijoita kutomaan jouluksi sukkia hyväntekeväisyyteen.

Kutomishaaste on saanut parin kuukauden aikana valtavat mittasuhteet. Kuuntelijat ovat lähettäneet toimitukseen yli 500 sukkaparia ja muita käsitöitä.

Haaste huipentuu keskiviikkona 13.12. Tampereen Hakametsän Jäähallilla, kun Aamuklubi luovuttaa villasukat vähävaraisia perheitä auttavalle Hope ry:lle Tappara-KooKoo -pelissä.

”Haaste on ylittänyt kaikki odotukset moninkertaisesti! Meidän varovainen toive oli 100 paria, mutta nyt ollaan saatu jo reippaasti yli 500 käsityötä. Ollaan aidosti liikuttuneita ihmisten hyväntahtoisuudesta ja halusta auttaa. Oli myös suuri ilo, että Tappara lähti mukaan haasteeseen lahjoittamalla Hope Ry:lle lippuja Tapparan peliin. Upea tempaus, joka tulee saamaan takuuvarmasti jatkoa ensi vuonna! Se, mitä silloin kerätään, on vielä mietinnän alla”, Pauliina ja Mikko kertovat.

Lisätiedot:

Sanna Wänskä, toimituspäällikkö, Iskelmä +358 40 524 3925, sanna.wanska@bauermedia.fi

Bauer Media on Suomen suurin radiotalo, ja strategiansa mukaisesti audiobisneksen suunnannäyttäjä Suomessa. Radiokanavamme Radio Nova, Iskelmä, KISS, Radio City, SuomiRock, Radio Pooki ja Radio 957 tavoittavat joka viikko lähes kolme miljoonaa kuuntelijaa. Verkossa sivustojamme ovat Voice.fi, Radionova.fi, Iskelma.fi, Radiocity.fi, Kiss.fi, Radiosuomirock.fi ja Asema.net.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit