Iskelmäfestivaali 2013 jälleen kävijäennätykseen

Report this content

Jämsän Himoksella jo viidettä kertaa järjestetty kesän paras tapahtuma, Iskelmäfestivaali, onnistui jälleen lyömään aiemmat kävijäennätykset. Viikonlopun aikana festivaalilla vieraili kaiken kaikkiaan huikeat 32 000 kävijää. Tapahtuma on onnistunut kasvattamaan kävijämääräänsä joka vuosi.

Iskelmäfestivaalin aikana lavalle nousivat kotimaiset kärkinimet, kuten Elonkerjuu, Kaija Koo, Jesse Kaikuranta, Laura Närhi, J. Karjalainen, Neljänsuora, Suvi Teräsniska, Juha Tapio, Irina, Popeda, Jonne Aaron ja Paula Koivuniemi.

Festivaali oli täysosuma niin ohjelman kuin järjestelyidenkin osalta. Jo vuonna 2009 järjestetty ensimmäinen festari oli hieno suoritus, mutta tapahtumaa on pystytty kehittämään vuosi vuodelta niin, että sekä ohjelmisto kuin myös palvelut vastaavat entistä paremmin yleisön tarpeita. Sitä todistaa myös uusi kävijäennätys. Ensi vuodelle on luvassa jälleen parannuksia Himos Parkin festivaalialueeseen ja kesäkuun viimeisessä viikonvaihteessa Himoksella nähdään koko kesän kovin kotimainen artistikattaus”, kehuu Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala.

Kaiken kaikkiaan viikonlopun aikana nähtiin 38 esiintyjää, alueelta tehtiin 66 tuntia lähetystä Iskelmän taajuudelle, kirjoitettiin 80 uutista Iskelmän nettisaitille, napattiin lähes 300 kuvaa ja tehtiin kymmeniä videohaastatteluja. Iskelmäfestivaalin tunnelmiin pääsee palaamaan osoitteessa www.iskelma.fi.

Iskelmä festivaali järjestetään Himoksella ensi kesänä 26. - 28.6.2014. Ensi vuoden festarin osalta mökkikapasiteetti varattiin loppuun reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa.

Lisätietoja antaa:
Ari Ojala, ohjelmajohtaja, Iskelmä, 0500-750272, ari.ojala@sbs.fi

SBS Discovery Radio on kaupallisen radiotoiminnan markkinajohtaja, johon kuuluvat radiokanavat The Voice, Iskelmä, Radio City ja raahelainen paikallisradio Radio Pooki. SBS Discovery Radio panostaa vahvasti laadukkaisiin online-sisältöihin ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2012 oli 17 M€. SBS Discovery Radio työllistää Suomessa noin 130 media-alan ammattilaista. Yhtiö on sijoittunut erinomaisesti Great Place To Work –tutkimuksessa ja sen tavoitteena on olla Suomen paras media-alan työpaikka.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Festivaali oli täysosuma niin ohjelman kuin järjestelyidenkin osalta.
Ari Ojala