Julkisuudessa paljon arvailua herättäneet KISSin juontajat paljastuvat

Report this content

Ystävänpäivänä aloittanut uusi radiokanava KISS starttaa maanantaina 29.2. juonnetut ohjelmat. Tähän asti pelkkää musiikkia soittanut KISS tuo juontajat luomaan uutta rytmikkyyttä suomalaisten arkeen. Kanavan ääninä aloittavat The Voicen Herättäjistä sekä NRj:ltä tuttu Jani ”Tuottaja” Jääskeläinen sekä The Voicen viikonloppuja juontanut Jenni Haapala.

-          Olen todella innoissani ja hyvällä tavalla jännittynyt. Ihana päästä luomaan kokonaan uutta, Suomessa ennen kuulumatonta kanavaa. Ei tarvitse myöskään hypätä kenenkään saappaisiin vaan maaperä on puhdas kaikilta osin, niin tekijöille kuin kuuntelijoille, Haapala toteaa.

Tuottaja Jääskeläinen komppaa tulevaa juontopariaan.

-          Mahtava päästä herättämään ihmiset tämän hetken parhaalla musiikilla ja fiiliksellä, Jääskeläinen iloitsee.

KISSin ohjelmajohtaja René Mäkinen on myös tyytyväinen.

-          Löysimme KISSille juuri oikeanlaiset juontajat. Aikuiset, jotka suhtautuvat intohimoisesti niin elämään kuin oman urankin tekemiseen. Ja mikä tärkeintä, he eivät ota niitä kuitenkaan liian vakavasti. Olemme etuoikeutettuja, kun saimme tuoda Suomeen viimeisen, puuttuvan palan suomalaisten eurooppalaistumista. KISS on rytmikkyydellään ja sisällöllään saavuttanut Briteissä markkinajohtajan aseman nuorten aikuisten keskuudessa, Mäkinen kertoo.

KISS on yksi Bauer Median kansainvälisesti menestyneimmistä kanavabrändeistä. Se on Lontoon kuunnelluin radiokanava alle 44-vuotiaissa, ja Isossa-Britanniassa KISSillä on yli 14 miljoonaa kuluttajaa eri alustoilla. Kanava aloitti vuoden 2016 alussa Norjassa ja rantautui Suomeen ystävänpäivänä.

Lisätietoja:

René Mäkinen, Ohjelmajohtaja, Bauer Media Oy, p. 0400 885640, rene.makinen@bauermedia.fi

Bauer Media Oy on kaupallinen radioyhtiö, johon kuuluvat valtakunnalliset radiokanavat Radio Nova, Iskelmä, KISS ja Radio City sekä paikallisradiot Radio Pooki Raahessa, Play Radio Tampereella ja Radio Jyväskylä. Bauer Media Oy panostaa vahvasti laadukkaisiin online-sisältöihin ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 17 M€. Bauer Media Oy työllistää Suomessa noin 150 media-alan ammattilaista. Yhtiö on sijoittunut erinomaisesti Great Place To Work –tutkimuksessa ja sen tavoitteena on olla Suomen paras media-alan työpaikka.

Bauer Media Oy kuuluu Bauer Media Groupiin. Bauer Media Group on suurin radiotoimija Pohjoismaissa.

Multimedia

Multimedia