Lapinlahden Linnut palaa Radio Citylle

Report this content

Radio City esittää heti ensi vuoden alussa todellisia arkistojen aarteita. Lapinlahden Lintujen 1980-luvun lopun radiohuumoria on luvassa lauantaiaamuisin tammi- ja helmikuussa 2013 yhteensä seitsemän jakson verran.

Yhtyeen radio-ohjelma Radio Top One alkoi Radio Cityssä 1.5.1985, ja nyt esitetään kaikki vuosina 1985 - 1987 tehdyt ohjelmat. Materiaalia on yli 9 tuntia.

"Yksi tehtävämme on suojella ja kunnioittaa Radio Cityn hienoa historiaa. Kanavalla on edelleen paljon kuuntelijoita, jotka muistavat tämän hulvattoman ohjelman. Uudet kuulijat taas pääsevät ensimmäistä kertaa kiinni yhteen radioviihteen helmistä", hehkuttaa Radio Cityn ohjelmajohtaja René Mäkinen

Maamme legendaarisimpiin yhtyeisiin lukeutuva Lapinlahden Linnut lähtee jäähyväiskiertueelle ensi keväänä. Maaliskuun alussa pidettävä ”No niin, viimeisetkin!” -jäähyväiskiertue alkaa 7.3. Hämeenlinnasta ja päättyy 17.3. Lapinlahden linnuissa esiintyvät Timo Eränkö, Matti Jaaranen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Jussi Liski, Veli-Pekka Oinonen ja Markku Toikka.

Lapinlahden Lintujen Radio Top One ja muut sketsiklassikot ohjelmasarja lauantaisin klo 10.00 - 12.00 alkaen 5.1.2013.

Lapinlahden Linnut on kiertänyt Suomea jo lähes 30 vuoden ajan. Yhtye perustettiin keväällä 1983 ja on sittemmin tehnyt yli 2 000 keikkaa, 14 albumia, lukuisia kokoomalevyjä ja viisi TV-sarjaa. Radio-ohjelmia ovat olleet mm. Radio Cityn ensimmäinen sketsisarja Radio Top One sekä Radio Mafiassa 1999–2000 Norpan Show’ssa kuultu Tieteellinen Tutkimus -projekti.

Lisätietoja

René Mäkinen, ohjelmajohtaja, Radio City & The Voice, rene.makinen@sbs.fi, 0400 885 640

SBS Media on kaupallisen radiotoiminnan markkinajohtaja, johon kuuluvat radiokanavat The Voice, Iskelmä, Radio City ja raahelainen paikallisradio Radio Pooki sekä vahvassa kasvussa olevat tv-kanavat TV5 ja Kutonen/The Voice TV. SBS Media on Suomen innovatiivisin sähköisen median toimija ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiöryhmän liikevaihto vuonna 2011 oli 24 M€. SBS Media työllistää Suomessa noin 150 tv- ja radioalan ammattilaista.

Liitteet & linkit