Suhdekysely paljastaa: Suomalaisten parisuhteissa kumppanuus on seksiä tärkeämpää

Report this content

Vastaajista liki 35 % myöntää piehtaroineensa vieraissa lakanoissa parisuhteen aikana.



Kuinka moni haaveilee seksistä työkaverin kanssa?

Kuinka moni päätyy todella pettämään?

Mikä miehen vartalossa naisia kiihottaa?

Entä mikä naisen kropassa saa miehen pulssin kohoamaan?



The Voicen Suuri Rakkauskysely aukaisee oven suomalaisten lemmen elämän saloihin. 3664 kyselyyn vastannutta naista ja miestä auttavat ymmärtämään vastakkaista sukupuolta ja suomalaisten parisuhteita entistä paremmin.

Kyselyn tuloksista selviää, että seksiin johtavia ihastumisia tapahtuu yllättävän monelle. Vastaajista liki 35 % myöntää piehtaroineensa vieraissa lakanoissa parisuhteen aikana. Miehistä 31 % kertoo pettäneensä. Naisista 35 % paljastaa langenneensa vieraan miehen pauloihin.

Vaikka kolmannes vastaajista on päätynyt harrastamaan seksiä parisuhteen ulkopuolella, intohimoinen seksi on itse suhteessa monen mielestä toisarvoista. Kaiken kaikkiaan 88 % vastaajista sanoo, että kumppanuus ja ystävyys ovat tärkeämpiä kuin vilkas seksielämä.

Vaikka lakanoiden heiluttelua ei pidetäkään suhteen tärkeimpänä osana, 48 % vastaajista kertoo, että vasta useampi rakastelukerta viikossa on tarpeeksi.

Kyselyssä kävi myös ilmi, että vastaajista 60 % on haaveillut seksistä julkisuuden henkilön kanssa. Miehissä eniten kiihkoa herätti laulaja Anna Abreu, josta haaveilee 6 % vastaajista. Naisten kuumissa päiväunissa seikkaili useimmin laulaja Cheek. Miehestä haaveili kaiken kaikkiaan 12 % vastaajista.

Koko kyselyn tiedot löytyvät sivulta: www.voice.fi/rakkauskysely


Lisätietoja antaa:

Johannes Saukko, Sisältöjohtaja, SBS Finland Oy, puh. 040-5948670, johannes.saukko@sbs.fi

Heli Lahdenranta, Tuottaja, SBS Finland Oy, puh. 050-5739377, heli.lahdenranta@voice.fi  

SBS Discovery Radio on kaupallisen radiotoiminnan markkinajohtaja, johon kuuluvat radiokanavat The Voice, Iskelmä, Radio City ja raahelainen paikallisradio Radio Pooki. SBS Discovery Radio panostaa vahvasti laadukkaisiin online-sisältöihin ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2012 oli 17 M€. SBS Discovery Radio työllistää Suomessa noin 130 media-alan ammattilaista. Yhtiö on sijoittunut erinomaisesti Great Place To Work –tutkimuksessa ja sen tavoitteena on olla Suomen paras media-alan työpaikka.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit