• news.cision.com/
  • Bauer Media Oy/
  • Suvi Teräsniskan Pahalta piilossa on valittu vuoden 2011 parhaaksi kappaleeksi sunnuntaina järjestetyssä Iskelmä Gaalassa

Suvi Teräsniskan Pahalta piilossa on valittu vuoden 2011 parhaaksi kappaleeksi sunnuntaina järjestetyssä Iskelmä Gaalassa

Report this content

Chisu äänestettiin vuoden naisartistiksi ja Lauri Tähkä vuoden miesartistiksi.

Iskelmän vuosiäänestys oli tänä vuonna ennätyksellisen tasainen, sillä jokaisessa kategoriassa palkinnon voitti eri artisti tai yhtye. Lisäksi jokaisessa sarjassa lopputulos ratkesi vasta äänestyksen viimeisinä päivinä.

-        Äänestyksen tulos on merkki siitä, että tällä hetkellä kotimaisen musiikin taso on erittäin kova. Iskelmän käsitettä voi myös pitää hyvin laajana, sillä äänestyksessä menestyivät Suvi Teräsniskan ja Arttu Wiskarin kaltaisten nuorempien artistien lisäksi myös pitkään musiikkia tehneet Yö ja Popeda, Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala kertoo.

Iskelmä Gaalassa vuoden parhaana albumina palkittiin Juha Tapion Hyvä voittaa, vuoden yhtyeenä Popeda, viihdyttäjänä Yö ja tulokkaana Arttu Wiskari. Vuoden viihdyttäjä-sarjaa lukuun ottamatta ehdokkuudet pohjautuivat vuoden 2011 single- tai albumijulkaisuihin. Viihdyttäjä-sarjassa äänestettiin sellaista yhtyettä tai artistia, joka on tehnyt vaikutuksen esiintymisillään viime vuoden aikana.

Pro Iskelmä -tunnustuspalkinto myönnettiin tänä vuonna Warner Music Finlandille. Perusteluissa yhtiön todettiin pystyneen rikkomaan tyylikkäästi musiikin raja-aitoja sekä luomaan uusia hittejä ja kevyen musiikin historiaan tallentuvia menestystarinoita.

-        Warner Music on viime vuosien aikana kyennyt tuottamaan jatkuvien menestystarinoiden ja hittien jatkumon. Vaikka hittien tuottamiseen ei ole olemassa reseptiä, niin näin vahvassa menestyksessä ei ole kysymys ainoastaan sattumasta, vaan kyse on pitkään jatkuneesta intensiivisestä kehitystyöstä, joka tuottaa onnistumisia, toteaa Iskelmä-radion toimituksesta koostuneen raadin puheenjohtaja Ari Ojala.

Pro Iskelmä myönnetään henkilölle, yhteisölle tai muulle taholle, joka on omalla työllään merkittävästi edistänyt kotimaista iskelmä- ja kevyen musiikin kulttuuria 2000-luvulla.

Iskelmän vuosiäänestykseen osallistui tammikuun aikana peräti 33 000 henkeä.

Lisätietoja antaa: Ari Ojala, ohjelmajohtaja, Iskelmä, puh. 0500-750272, ari.ojala@sbs.fi

SBS Media on kaupallisen radiotoiminnan markkinajohtaja, johon kuuluvat radiokanavat The Voice ja Iskelmä sekä paikallisradiot Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä, Radio Mega ja Radio City sekä vahvassa kasvussa olevat tv-kanavat TV5 ja The Voice. SBS Media on Suomen innovatiivisin sähköisen median toimija ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiöryhmän liikevaihto vuonna 2010 oli 21 M€. SBS Media työllistää Suomessa 150 tv- ja radioalan ammattilaista.

Liitteet & linkit