The Voice valittiin vuoden radioksi 2010

The Voice on vuoden radio. Palkinto jaettiin torstaina 11.11.2010 Helsingin Senaatintorilla pidetyssä RadioGaalassa. Vuoden radio tunnustuksen lisäksi SBS Finland keräsi vaikuttavan joukon muita palkintoja. Vuoden musiikkipäälliköksi valittiin Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala, vuoden ohjelmapäälliköksi The Voicen sisältöjohtaja Jussi Suvanto, vuoden asiakaspromootioksi Iskelmän ja Jimm’sin Joulukalenteri-promootio, vuoden radiotapahtumaksi 4-päiväinen The Voicen Muotiviikko ja vuoden myyntiryhmäksi valittiin The Voicen myyntiryhmä.

Palkinnot myöntää vuosittain radiotoimialan etujärjestö ja markkinointiyhtiö RadioMedia ja valinnan suorittaa alan ammattilaisista koottu puolueeton tuomaristo. Tämän vuoden tuomaristoa johti Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.

Tuomaristo perusteli The Voicen valintaa vuoden radioksi seuraavasti: The Voice on kohderyhmänsä tavoittavin radiokanava. The Voice on aktiivinen asema, jolla on näyttää plussaa läpi linjan. Kohderyhmän kuunteluminuutit ja kuuntelijamäärät ovat kasvaneet ja mediamyynnin kasvu on ollut erinomainen. The Voice-radio on luovan ja tuloksellisen tekemisen kautta vahva osa monimediabrändiä.

”Loistavaa. Tämä tuntuu hienolta”, - hehkuttaa The Voicen sisältöjohtaja Jussi Suvanto. ”Olemme tehneet paljon töitä The Voicen brändin eteen. The Voicesta on kasvatettu viihdemedia, joka viihdyttää ja palvelee yli 1,3 miljoonaa suomalaista radion, verkon, television ja tapahtumien kautta. Olemme panostaneet uusiin tapoihin kommunikoida yleisöjemme kanssa ja se on kantanut hedelmää. Kiitos tunnustuksesta kuuluu koko toimitukselle”.

”Tämä on hieno tunnustus toimituksen ahkerasta ja innovatiivisesta työstä. The Voicen kohderyhmä 20-34-vuotiaat on haasteellinen joukko fiksuja nuoria aikuisia ihmisiä ja heidän joukossaan pärjää vain jos medialla on vahva brändi.  The Voicen brändi tulee olemaan entistä vahvempi ensi vuonna, jolloin The Voice TV siirtyy omalle kanavapaikalleen ja aloittaa jälleen 24 tunnin TV-lähetykset”, kertoo The Voicea pyörittävän SBS Finland Oy:n toimitusjohtaja Leena Puntila.

The Voice radiota kuuntelee Finnpanelin Kansallisen Radiotutkimuksen yli 760 000 ihmistä ja Voice.fi-sivustolla vierailee TNS Metrixin mukaan viikon aikana lähemmäs 200 000 eri kävijää. The Voice TV:llä on noin 850 000 katsojaa. Tänä vuonna The Voice on mm. julkistanut interaktiivisen soittolistansa verkossa ja lanseerannut kuuntelijoilleen Soittolistatalkoot, jonka kautta kuuntelijat voivat saada itse koostamansa soittolistan eetteriin.

Vuoden musiikkipäälliköksi valittiin Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala

Ohjelmajohtaja Ari Ojala on työllään taannut Iskelmälle sen viikoittaisen miljoonayleisön ja kasvattanut Iskelmästä yhden Suomen merkittävimmistä mediabrändeistä. Hän on tehnyt suomalaisille artisteille ja musiikkiteollisuudelle merkittävän palveluksen ja luonut iskelmämusiikille markkinat sekä kehittänyt niitä merkittävästi, toteaa tuomaristo.

Vuoden ohjelmapäälliköksi valittiin The Voicen sisältöjohtaja Jussi Suvanto

The Voicen sisältöjohtaja Jussi Suvanto vastaa koko The Voice viihdemediasta. Jussi Suvanto suhtautuu verkon hyväksikäyttöön antaumuksella ja on työssään intohimoinen The Voicen brändin rakentaja. Hän on työllään rakentanut pohjan The Voicen kuuntelun kasvulle.

Vuoden asiakaspromootioksi valittiin Iskelmän ja Jimm’s PC:n Joulukalenteri-promootio

Iskelmän ja Jimm’s PC:n Joulukalenteri-promootio oli kiistaton menestys kaikilla mittareilla. Menestys näkyi sekä Iskelmän että kyseisen promootion sivujen kävijämäärissä että ennen kaikkea Jimm’s PC:n vahvana myynnin kasvuna. Tuomaristo oli vaikuttunut perusasioiden äärellä olevan kampanjan erinomaisesta kaupallisesta menestyksestä. Joulukalenteri oli hyvin mietitty loppuun saakka, se lisäsi mainostajan kiinnostavuutta ja oli rohkea veto mainostajalta lähteä hakemaan kasvua uudesta kohderyhmästä uudella mediaratkaisulla, perusteli tuomaristo. Kaikkiaan promootioon tuli 130 000 osallistumista. Joulukalenterin toteutuksesta ja tuotannosta vastasi kokonaisuudessaan Iskelmä/SBS Finland Oy.

Vuoden radiotapahtumaksi valittiin The Voicen Muotiviikko

Vuoden radiotapahtuman tittelin vei The Voicen Muotiviikko. Kaapelitehtaalla syksyllä 2010 neljänä iltana järjestetty yleisötapahtuma oli SBS Finlandin historian suurin tapahtumapanostus. Se näkyi vahvasti kaikissa The Voicen medioissa, toi kanavalle uutta yleisöä ja oli myös taloudellinen menestys. tapahtuma oli loppuun saakka räätälöity, loistava kokonaisuus johon oli yhdistetty onnistuneesti kaikki mediat ja tapahtumiin kuuluvat kaikki osa-alueet. Muotiviikon pääyhteistyökumppanina oli Läkerol. Tapahtuma järjestetään myös syksyllä 2011.

The Voicen mediamyynti valittiin Suomen parhaaksi

The Voicella on Suomen radioista paras valtakunnallinen myyntiryhmä. Myyntiryhmä on tehnyt tänä vuonna 36 % kasvun ja budjetti on ylitetty vaikka se on merkittävästi suurempi kuin viime vuonna. The Voicen myyntiryhmä on panostanut uusasiakashankintaan ja sillä on vahvaa monimediaosaamista radiosta, verkosta, televisiosta ja tapahtumista, todetaan tuomariston perusteluissa. Ryhmän jokainen myyjä on kasvattanut myyntiään ja kasvua on tullut kaikissa tuoteryhmissä.

Lisätietoja:
Leena Puntila, toimitusjohtaja, SBS Finland Oy, puh. 020 747 4001,
leena.puntila@sbs.fi
Jussi Suvanto, sisältöjohtaja, The Voice, puh. 020 747 4053, jussi.suvanto@sbs.fi
Ari Ojala, ohjelmajohtaja, Iskelmä, puh. 020 747 4130, ari.ojala@sbs.fi
www.voice.fi , www.iskelma.fi ja www.sbs.fi

SBS Finland Oy on monipuolinen ja innovatiivinen mediatalo. SBS Medialla on kaksi valtakunnallista mediabrandia: The Voice ja Iskelmä, sekä paikallisesti kohdennetut mediabrandit: Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä ja Radio Mega. Kaikki SBS Finland Oy:n mediabrandit ovat monimediallisia ja tuottavat kohderyhmilleen sisältöä kaikkiin tarjolla oleviin välineisiin. SBS Median liikevaihto vuonna 2009 oli 16 miljoonaa euroa, ja radiotoimialalla SBS on markkinajohtaja. Yrityksen palveluksessa on 150 media-ammattilaista. SBS Finland Oy on osa ProSiebenSat1. Media AG - konsernia, jolla on toimintaa 14 Euroopan maassa. Lisätietoa www.sbs.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit