The Voicen uusi ilme on suunnattu naisille

Report this content

Ilme on designtoimisto Mozon käsialaa

The Voicen ilme muuttuu maanantaina 3. syyskuuta. Brändi jatkaa samalla tutulla logolla, mutta muut visuaaliset elementit logon ympärillä muuttuvat ja jalkautuvat The Voicen kaikkiin medioihin. Seuraavaksi uudistetaan The Voicen äänimaailma yleisön avustuksella.

”Olemme aikuisille naisille suunnattu viihdemedia, mutta aikaisempi ilme ei ole vastannut täysin tähän huutoon. Uusi ilme alleviivaa keveyttä, on naisellinen ja erottuu. Hienoa on myös se, että tuleva origami- ilme eläytyy vuodenaikojen mukaan eli se pysyy tuoreena pitkään”, iloitsee The Voicen ohjelmajohtaja Rami Saaristo.

Uuden ilmeen on suunnitellut designtoimisto Mozo. SBS Mediaan kuuluva The Voice valitsi Mozon kumppaniksi, koska heillä on hyvät näytöt visuaalisten identiteettien suunnittelusta ja toimistossa ymmärrettiin heti The Voicen tarpeet.

"The Voicen ydin on houkutteleva, viihdyttävä äänimaailma, jonka se tuo kuuntelijan ulottuville. Äänen viestintuojana on lintuhahmo, joka välittää The Voicen sisällön kohderyhmälle. Linnun ”laulu” visualisoi monipuolista tarjontaa: artisteja, juontajia, ilmiöitä ja uutisia. Origamien visuaalinen maailma on minimalistisuudessaan raikas, ilmava ja siron feminiininen. Origami on käsityön taidonnäyte, usein myös lahja, joka on huolellisesti taiteltu lahjan saajalle. Kuten origamitaitelija, samoin myös The Voice paketoi viihde-elämyksen taidokkaasti vastaanottajalle", kuvailee Mozon myynti- ja markkinointijohtaja, partner, Mika Sallinen origami-konseptin syntyä.

Käynnissä myös sisältöuudistus

Ilmeuudistuksen myötä myös naisille suunnattu sisältö terävöityy. Esimerkiksi Voicen verkossa aikaisemmin hallinneiden musiikki- ja viihdeuutisten viereen tuodaan jatkossa selkeämmin naisten lifestyle-sisältöjä kuten muoti- ja kauneus, parisuhteet, koti ja vaikka terveys- ja hyvinvointi. Musiikki ja viihde ovat jatkossakin mukana, mutta niiden alleviivaus päättyy. Musiikki- ja viihdeuutiset ovat loppuneet Voicen taajuuksilta ja tilalle tuotetaan enemmän edellä mainittuja lifestyle-juttuja.

Ilmeen jälkeen vaihtuu äänimaisema

Uuden ilmeen työstöön osallistui koko Voicen porukka. Loppusuoralla olleista kolmesta vaihtoehdosta väki äänesti origamin ylivoimaiseen voittoon. Erityisesti se oli naisten suosikki. Seuraavaksi on yleisön vuoro kertoa mielipiteensä The Voicen tulevasta äänimaailmasta.

”Olemme Audiodraftin kanssa järjestäneet elokuussa äänituotantokilpailun. Äänitaitelijat ympäri maailman ovat lähettäneet tuotoksiaan, joista finaaliin valitaan kolmesta viiteen työtä. Ensi maanantaista alkaen yleisö saa kertoa mielipiteensä siitä, miltä me jatkossa kuulostamme”, kertoo Saaristo.

Audiodraft on suomalaislähtöinen yritys, jonka maailmanlaajuinen äänituottajaverkosto tarjoaa kilpailun kautta yrityksille äänilogoja, tunnuskappaleita sekä kaikkea muuta ääneen liittyvää. The Voice raotti äänituottajille tulevaa ilmettään, painotti iloisuutta sekä tietenkin musiikkia. Uusi äänimaisema jalkautuu taajuuksille syyskuun loppupuolella, yleisöäänestys alkaa 3. syyskuuta.

Lisätiedot:

Rami Saaristo, ohjelmajohtaja, The Voice, 040 680 2662

Mika Sallinen, myynti- ja markkinointijohtaja, partner, Mozo, 040 5279 149

SBS Media on kaupallisen radiotoiminnan markkinajohtaja, johon kuuluvat radiokanavat The Voice, Iskelmä, Radio City ja raahelainen paikallisradio Radio Pooki sekä vahvassa kasvussa olevat tv-kanavat TV5 ja Kutonen/The Voice TV. SBS Media on Suomen innovatiivisin sähköisen median toimija ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiöryhmän liikevaihto vuonna 2011 oli 24 M€. SBS Media työllistää Suomessa noin 150 tv- ja radioalan ammattilaista.

Mozo - "We Create Reasons to Love and to Buy" Mozo on designtoimisto, joka auttaa asiakkaitaan menestymään. Olemme tehneet yli kymmenen vuoden ajan töitä niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin huippubrändien kanssa. Lähtökohtana suunnittelussamme on aina asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen. Meillä on näkemys siitä, miten asiakkaidemme kaupalliset tavoitteet voidaan designin keinoin ylittää.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit