Virallinen Kesähitti haussa jälleen!

Report this content

Voicen Virallinen Kesähittiäänestys on vakiinnuttanut asemansa suurimman kesähitin määrittäjänä. Ensimmäisen kerran vuonna 2007 valittu Kesähitti kruunataan tänä vuonna jo seitsemännen kerran. Äänestys käynnistyi eilen keskiviikkona 15. toukokuuta ja se päättyy keskiviikkona 12. kesäkuuta. Voittaja julkistetaan Voicen keskipäivälähetyksessä perjantaina 14. kesäkuuta klo 12.

Äänestyksen aikana Voice julkaisee joka perjantai klo 12 viiden eniten ääniä saaneen biisin nimet osoitteessa voice.fi/kesahitti – tosin ei paremmuus-, vaan aakkosjärjestyksessä.

Ensimmäisen päivän aikana johdossa oleva kappale oli saanut jo yli tuhat ääntä, joten äänestys on käynnistynyt vauhdikkaasti. Aiempina vuosina kesähiteiksi on valittu suomalaisille hyvin –joidenkin mielestä liiankin – tutuksi tulleita kappaleita: Tea – Tytöt tykkää, Cheek – Liekeissä, Aste – Poikkeus sääntöön, Kymppilinja – Minä (feat. Mariska), JVG – Häissä (feat. Märkä-Simo), Cheek – Sokka irti.

Tämän vuoden ehdokkaat löytyvät osoitteesta voice.fi/kesahitti.

Virallisen Kesähitin tarinaa ja merkitystä kommentoi The Voicen musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari: "Mitä Suomi laulaa tulevana kesänä? Se selviää 14.6, mutta haku on päällä nyt. Voicen Virallinen Kesähitti on vuosien saatossa lunastanut paikkansa kansan soittopeleissä ja radioiden soittolistoilla. Voice julkistaa Kesähitin, mutta se on koko kansan yhteistä omaisuutta."

Kesähittiäänestyksen ympärille kasattu Kesähitti 2013 -kokoelmalevy julkaistaan 14.6.2013.

Lisätietoja antavat:

René Mäkinen – Ohjelmajohtaja, 020 747 4051, rene.makinen@sbs.fi

Jussi Mäntysaari – Musiikkipäällikkö, 050 524 7745, jussi.mantysaari@sbs.fi

SBS Media on kaupallisen radiotoiminnan markkinajohtaja, johon kuuluvat radiokanavat The Voice, Iskelmä, Radio City ja raahelainen paikallisradio Radio Pooki sekä vahvassa kasvussa olevat tv-kanavat TV5 ja Kutonen/The Voice TV. SBS Media on Suomen innovatiivisin sähköisen median toimija ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiöryhmän liikevaihto vuonna 2012 oli 29 M€, josta radioliiketoiminnan osuus oli 17 M€. SBS Media työllistää Suomessa noin 160 media-alan ammattilaista.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit