Voicen Suuri Muotikysely selvittää suomalaisten suhteen muotiin

Report this content

Voicen verkkosivuilla avataan maanantaina kysely, jonka tarkoituksena on selvittää suomalaisten naisten asenteita ja käyttäytymistä heidän suhteessaan muotiin.

-        Muoti on Voicelle tärkeä sisältöalue ja haluamme tietää yleisömme käyttäytymisestä enemmän. Mistä he saavat inspiraationsa pukeutumiseen? Mistä ostavat vaatteensa? Millaista roolia nettikauppa näyttelee nykyään? Mitkä ovat naisten suosikkibrändeja?, luettelee Voicen verkkosisällöistä vastaava Johannes Saukko.

Kysely on aktiivisena kolme viikkoa ja tavoitteena on saada siihen tuhansia vastaajia.

-        Teemme tämän kaltaista kyselyä nyt ensimmäistä kertaa, joten vastaajien määrää on hankala arvioida. Uskon, että kyselyyn vastaaminen on kuitenkin niin mielenkiintoista, että tavoitteemme vastaajien määrän suhteen täyttyy, kertoo Saukko.

The Voice ei ole rakentanut kyselyä puhtaasti omin voimin vaan se on tuotettu yhteistyössä muotibloggaaja ja –vaikuttaja Stella Harasekin kanssa.

-        Stella on rakentanut kyselyä meidän suuntaviivojemme mukaan. Upeaa, että saimme hänen tasoisensa ammattilaisen houkuteltua projektiin, sanoo Saukko

-        Oli ehdottomasti pakko tarttua haasteeseen! Odotan tuloksia mielenkiinnolla. Kiinnostaa erityisesti nähdä millaisia eroja vaikkapa omien ikätovereideni ja kymmenen vuotta nuorempien tai vanhempien väliltä löytyy: kuinka paljon käytämme pukeutumiseen aikaa aamuisin, tai kuinka paljon teemme hankintoja netistä?, intoilee Harasek.

Voicen Suuri Muotikysely avautuu yleisölle maanantaina 10.9.2012. Vastausaikaa on syyskuun loppuun. Kyselyn tulokset julkaistaan 3.10.2012.

Lehdistö voi tutustua kyselyyn etukäteen osoitteessa www.voice.fi/muotikysely. Osoitetta ei saa julkaista ennen maanantaita 10.9.2012!

Lisätietoja:

Johannes Saukko, Online Media - ja uutispäällikkö, SBS Media, 040 594 8670, johannes.saukko@sbs.fi

Stella Harasek, www.parasaikavuodesta.com, 044 505 7444, stella@parasaikavuodesta.com

SBS Media on kaupallisen radiotoiminnan markkinajohtaja, johon kuuluvat radiokanavat The Voice, Iskelmä, Radio City ja raahelainen paikallisradio Radio Pooki sekä vahvassa kasvussa olevat tv-kanavat TV5 ja Kutonen/The Voice TV. SBS Media on Suomen innovatiivisin sähköisen median toimija ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiöryhmän liikevaihto vuonna 2011 oli 24 M€. SBS Media työllistää Suomessa noin 150 tv- ja radioalan ammattilaista.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit