• news.cision.com/
  • Bayer/
  • 12-vuotias suomalaistyttö menestyi UNEPin ja Bayerin järjestämässä ympäristöaiheisessa piirustuskilpailussa

12-vuotias suomalaistyttö menestyi UNEPin ja Bayerin järjestämässä ympäristöaiheisessa piirustuskilpailussa

Report this content

  • Kilpailuun lähetettiin 637 675 piirustusta eri puolilta maailmaa. Kiinassa kansalliseen esikarsintaan osallistui yli 2,2 miljoonaa piirustusta.
  • UNEPin johtaja Steiner: "Piirustuksissa näkyy selkeä viesti, että meidän tulee turvata monipuolinen ympäristö tuleville sukupolville."
  • Vuoden 2013 kilpailun aiheena on "Vesi – elämän lähde. Mistä se tulee?"

1.8.2012

Saana Vehkavaara Tampereelta sijoittui UNEPin ja Bayerin järjestämässä piirustuskilpailussa jaetulle 4. sijalle puhuttelevalla ja dramaattisella työllään, jolla hän ilmaisee näkemyksensä piirustuskilpailun aiheesta ”Vihreät yhteisöt”. Kansainvälisen piirustuskilpailun voitti 13-vuotias Diana Fan Yhdysvalloista.

Diana Fanin piirustuksessa pingviini seisoo keskellä napaseutua ympärillään lumihiutaleita, joissa on kuvattu luontoon kohdistuvia uhkia: metsien häviäminen, savuavat tehtaat, jätevuoret. Pingviinin katse suuntautuu alaspäin sen vartaloon, jossa näkyy kuvia yhteisöistä, joissa ihmiset ja eläimet elävät luonnon kanssa harmoniassa. Näemme pikkukaupungin, jossa on paljon puita, talojen katoilla aurinkoenergiapaneeleja ja pihoilla kierrätysastioita. Metsässä liikkuu monenlaisia eläimiä, ja puhtaassa järvessä ui värikkäitä kaloja. Tällä tulkinnalla Diana Fan voitti 21. kerran järjestetyn kansainvälisen lasten piirustuskilpailun, jonka aiheena oli "Vihreät yhteisöt". Bayer ja YK:n ympäristöohjelma UNEP järjestävät yhteistyössä tämän ainutlaatuisen kilpailun, johon vuonna 2012 osallistui 637 675 lasta eri puolilta maailmaa. Lisäksi Kiinassa kansalliseen esikarsintaan osallistui yli 2,2 miljoonaa lasta. Muita yhteistyökumppaneita olivat Japanissa toimiva ympäristö- ja rauhansäätiö sekä Nikon.

Diana palkitaan vuoden 2012 lopussa järjestettävässä kansainvälisessä tilaisuudessa, johon osallistuu myös toiseksi tullut Ka Mun Leong Malesiasta ja kuuden aluekategorian voittajat. Matkan lisäksi lapset saavat rahapalkinnon (2000 USA:n dollaria koko kilpailun voittajalle ja 1000 dollaria toiseksi tulleelle työlle ja aluekategorioiden voittajille) sekä tavarapalkintoja. Suomessa Bayer palkitsee Saana Vehkavaaran ja hänen perheensä Linnanmäen huvipuistopäivällä.

"Kansainväliseen piirustuskilpailuun osallistuvat lapset tekevät joka kerta tuomareihin vaikutuksen luovuudellaan ja sillä innolla, jota he osoittavat ympäristöä kohtaan", kertoo YK:n ympäristöohjelman johtaja Achim Steiner. "Haluan onnitella Diana Fania ja muita palkinnon saaneita heidän saavutuksistaan UNEPin puolesta. Heidän värikkäät taideteoksensa lähettävät selkeän viestin: Me kaikki olemme osa kansainvälistä vihreää yhteisöä, ja toimimalla enemmän kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti voimme turvata tuleville sukupolville näissä piirustuksissa kuvatun rikkaan ja monipuolisen luonnon."

"On vaikuttavaa nähdä, miten hyvin lapset ovat tietoisia ympäristöasioista ja miten he käyttävät mielikuvitustaan näiden asioiden esittämiseen piirustuksissa", sanoo Bayerin edustaja Dr. Michael Preuss. "Voittajatyö kuvastaa nuorten toiveita ja pelkoja ja vetoaa meihin kaikkiin luonnon suojelemisen puolesta."

Kilpailuun lähetetyt piirustukset kävivät ensin läpi esikarsinnan aluekategorioissa, minkä jälkeen opettajista ja UNEPin, Bayerin, ympäristö- ja rauhansäätiön ja Nikonin edustajista koostuva tuomaristo valitsi voittajat sekä 50 muuta työtä, jotka asetetaan näytteille eri puolilla maailmaa. Voittajat valittiin kolmen kriteerin perusteella: Välittyikö kilpailun teema selvästi työstä? Oliko aihe esitetty visuaalisesti mielenkiintoisella tavalla? Oliko piirustuksessa selkeä ja vahva viesti? Lasten taideteoksia voi käydä katsomassa osoitteessa www.childrenspaintingcompetition.bayer.com.

Vuoden 2013 kilpailun aiheena on "Vesi – elämän lähde. Mistä se tulee?"
Vuoden 2013 kansainväliseen lasten piirustuskilpailuun voivat lähettää piirustuksia lapset, jotka ovat 6–14-vuotiaita Maailman ympäristöpäivänä 5.6.2013. Nyt 22. kerran järjestettävän kilpailun teemana on YK:n kansainvälisen vesivuoden mukaisesti "Vesi – elämän lähde. Mistä se tulee?" Piirustukset on lähetettävä kilpailuun 28.2.2013 mennessä. Jokainen osallistuja voi lähettää kilpailuun vain yhden piirustuksen, jota ei ole lähetetty mihinkään muuhun kilpailuun. Piirustusvälineet saa valita vapaasti. Kilpailutyön tulee olla joko A4- tai A3-kokoinen. Piirustuksen taakse tulee kirjoittaa osallistujan etu- ja sukunimi, sukupuoli, syntymäpäivä, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Lähetä piirustukset tavallisessa postissa UNEPin Euroopan toimistoon:

United Nations Environment Programme (UNEP)

Regional Office for Europe

International Environment House

11-13 Chemin des Anémons

1219 Châtelaine, Geneva

Sveitsi

Piirustuskilpailun voittajat:

Koko kilpailun voittaja: Diana Fan (tyttö, 13 v), USA

Toinen sija: Ka Mun Leong (tyttö, 14 v), Malesia

Aluevoittajat

- Eurooppa: Cristina Durnea (tyttö, 14 v), Moldavia

- Afrikka: Carolina Ferreira Gomes (tyttö, 13 v), Cape Verde

- Pohjois-Amerikka: Mitchelle Lai (tyttö, 13 v), Kanada

- Latinalainen Amerikka ja Karibia: Waldir Hisashi Santana Tokuda (poika, 12 v), Brasilia

- Länsi-Aasia: Postwalla Dariyash (poika, 11 v), Bahrain

- Aasian ja Tyynenmeren alue: Atthapon Wirojrat (poika, 13 v), Thaimaa

Toimittajille:

Voittajapiirustukset verkkogalleriassa:

www.childrenspaintingcompetition.bayer.com.

Lisätietoa UNEPin ja Bayerin yhteistyöstä:

www.unep.bayer.com

Sosiaalisen median käyttäjille:

Facebookissa lisätietoa osoitteessa www.facebook.com/Bayer

Voit myös seurata kestävään kehitykseen liittyviä aiheita Twitterissä: twitter.com/Bayer_SD

Yhteystiedot:

Anna-Mari Salokorpi, viestintäpäällikkö, Bayer Oy

Sähköposti: anna-mari.salokorpi@bayer.com

Puhelin: 020 785 2449

FIN-BAG-2012-0332

Ennakoivat lausunnot

Tässä tiedotteessa saattaa olla mukana ennakoivia lausuntoja, jotka perustuvat Bayer-konsernin tai Bayer-toimialan johdon tämänhetkisiin oletuksiin ja ennusteisiin. Erilaiset odotettavissa olevat tai odottamattomat riskit ja epävarmat tekijät saattavat muuttaa yrityksen todellisia tuloksia, taloudellista tilannetta, kehitystä ja suoritusta näistä ennusteista. Joistakin tällaisista tekijöistä kerrotaan Bayerin tiedotteissa, jotka löytyvät Bayerin verkkosivustolta osoitteesta www.bayer.com. Yritys ei ole velvollinen päivittämään tai korjaamaan näitä ennakoivia lausuntoja uusien tietojen tai olosuhteiden vuoksi.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit