Nokian Jalkineet yhteistyökumppanina Vain Elämää -ohjelmassa

Report this content

Nokian Jalkineet on yhteistyökumppani syyskuussa Nelosella starttaavan Vain elämää -ohjelman viidennellä kaudella.

– Tämän kauden seitsemän taiteilijan musiikki edustaa montaa eri vuosikymmentä aina 60-luvulta lähtien kuten Hai-saappaammekin ja kuuluvat tiiviisti suomalaisten elämään, sanoo kategoriavastaava Pirjo Talka Berner Oy:stä.

Vain elämää -sarjan kuvauksissa artistien suosikkisaappaiksi nousivat Hai-saappaat. Vuonna 1968 suomalaisille esitellyt Hai-purjehdussaappaat ovat moderni klassikko. Niistä on tullut suomalaisten rakastama kumisaapas ja Hait ovat tänä päivänä suositummat kuin koskaan.

– Nokian Jalkineiden kumisaappaita on valmistettu vuodesta 1898 ja ne valmistetaan edelleen käsityönä alusta loppuun. Halusimme tuoda väriä elämään myös artisteille ja he saivatkin valita itselleen suosikit Nokian Jalkineiden laajasta valikoimasta, kertoo Pirjo Talka.

Vain Elämää -yhteistyö näkyy vahvasti Nokian Jalkineiden sosiaalisen median kanavissa läpi syksyn. Facebookista ja Instagramista pääsee seuraamaan sarjan huippuhetkiä ja voi osallistua kilpailuihin.

Kansainvälinen suomalainen

Nokian Jalkineiden saappaat valmistetaan käsityönä suomalaisten jalkinesuunnittelijoiden ja maailman parhaiden saapasvalmistajien yhteistyönä. Nokian Jalkineille on myönnetty Design from Finland -tunnus osoituksena merkittävästä suomalaisen työn osuudesta. Erityistä huomiota kiinnitetään ekologisuuteen. Nokian Jalkineissa käytetään aitoa luonnonkumia, joka on uusiutuva luonnonvara. Tuotantoprosessi on hiottu erittäin tehokkaaksi, esimerkiksi ylijäämäkumi hyödynnetään tarkasti. Jalkineiden korkea laatu takaa puolestaan sen, että niitä käytetään mahdollisimman pitkään ja siten ympäristöä säästäen. Suomalainen perheyritys Berner Oy omistaa Nokian Jalkineet.

www.nokianjalkineet.fi 

Tiedotteeseen liittyvät kuvat: 
http://www.bernerbrandbank.fi/?cart=16877-bhjlfaicae&l=FI

Lisätiedot:

Category manager Pirjo Talka, pirjo.talka@berner.fi, p. 050 336 5733 
Markkinointikoordinaattori Rilla Nummisalo, rilla.nummisalo@berner.fi, p. 040 662 0446

Nokian Jalkineiden saappaat valmistetaan käsityönä suomalaisten jalkinesuunnittelijoiden ja maailman parhaiden saapasvalmistajien yhteis­työnä. Nokian Jalkineille on myönnetty Design from Finland -tunnus osoituksena merkittävästä suomalaisen työn osuudesta. Saappaiden korkea laatu takaa ympäristöystävällisen ja pitkän käyttöiän. Suomalainen perheyritys Berner Oy omistaa Nokian Jalkineet. www.nokianjalkineet.fi  

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen perheyhtiö, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset tuotemerkit ovat kiin­teä osa suomalaista arkea. Toimintaamme ohjaa halu tarjota asiakkaillemme vain parhaita tuotteita ja parasta palvelua. Konsernimme liikevaihto vuonna 2015 oli 289,3 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 524. Lisätietoja: www.berner.fi  

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia