• news.cision.com/
  • Berner Oy/
  • Saapaspäivää vietetään 11.10. – Suomalaiset klassikkosaappaat ovat edelleen huippusuosiossa

Saapaspäivää vietetään 11.10. – Suomalaiset klassikkosaappaat ovat edelleen huippusuosiossa

Report this content

Ensimmäiset Nokian Jalkineiden saappaat valmistettiin yli 120 vuotta sitten. Sääolosuhteet eivät ole 1800-luvun lopun vuosista juurikaan muuttuneet, vaan Suomen ilmasto oli tuolloin aivan samanlainen kuin nykyäänkin, kostea ja kylmä. Kumisaappaat ovat olleet kiinteä osa pieniä ja suuria suomalaisia askelia, vaarilta perittyinä tai vastaostettuina, villasukilla tai ilman. Yksi asia kuitenkin pysyy kumisaapasta ei kunnon märällä kelillä korvaa mikään muu jalkine. Siksi niille on omistettu oma nimikkopäivänsä, Saapaspäivä, jota vietetään jo kuudetta kertaa 11.10.2022.

Klassikkosaappaiden synty

Joukko liikemiehiä perusti vuonna 1898 Helsinkiin Suomen Gummitehdas Osakeyhtiön, jonka liikeidea oli valmistaa laadukkaita kumijalkineita pohjoisen ilmastomme erityistarpeisiin. Kansa hullaantui kumijalkineista ja tehdas siirrettiin Helsingistä Nokialle. Nokia todettiin sen verran napakaksi nimeksi, että kumitehdas otti sen käyttöön kaikessa markkinoinnissaan.

Vuodet vierivät. Suomi teollistui, kehittyi ja kansainvälistyi. Sodan jälkeen kansa halusi laadukkaita erikoisjalkineita sekä malleja harrastuskäyttöön. Klassikoksi jäi eritoten 1960-luvun Hai, joka suunniteltiin alun perin purjehtijoille. Kaikkien aikojen saapasta saatiin odottaa vuoteen 1973, jolloin esiteltiin pitkävartinen miestensaapas Kontio. Kontiosta tuli kiistaton kumisaappaiden kuningas, suomalaisen jalkinesuunnittelun taidonnäyte ja ajaton klassikko. Kontio on tämä päivänäkin Suomen myydyin kumisaapas.

Kotimainen perheyhtiö Berner osti Nokian Jalkineet vuonna 2005. Saappaiden suunnittelu, tuotekehitys, kumireseptit ja lestit on säilytetty koko Nokian Jalkineiden historian ajan tiukasti kotimaisissa käsissä. Myös tuotteiden markkinointi, myynti ja logistiikka hoidetaan suomalaisten osaajien voimin.

Saapaskansalla oma nimikkopäivä saappaille

Vuonna 2022, yli 120 vuotta myöhemmin suomalaiset ovat edelleen saapaskansaa, ja Nokian Jalkineet on yhä Suomen tunnetuin kumisaapasmerkki*. Siksi onkin vain luonnollista, että saappailla on myös oma nimikkopäivänsä. Saapaspäivää vietetään 11.10. jo kuudetta kertaa. Saumaton yhteistyö suomalaisten jalkinealan osaajien ja maailman parhaiden kumisaapasvalmistajien välillä on poikinut vuosien varrella yhä kehittyneempiä jalkineita. Tekniset ammattijalkineet, eräjalkineet, lasten jalkineet sekä kansan rakastamat klassikot ovat saaneet seurakseen kuuminta katumuotia edustavan saapasmalliston.

Jalkineet valmistetaan edelleen käsityönä aidosta uusiutuvasta luonnonkumista, mutta valikoimiin on tullut myös uusia keveitä saapasmateriaaleja. Kestävyyteen ja ergonomisuuteen kiinnitetään suunnittelussa erityistä huomiota ja saappaiden korkea laatu takaa niiden pitkän käyttöiän.

*Dentsu Brand tracking 2022

Lisätiedot:

Berner Oy
Category Manager Piia Repo
piia.repo@berner.fi, Puh. 0504136587

Berner Oy

Nokian Jalkineet, Hai ja Kontio ovat suomalaisten hyvin tuntemia ja rakastamia tuotemerkkejä. Mallistoja on kehitetty käyttäjien ja ankaran sään mukaisesti vuodesta 1898 lähtien. Tuotemerkit kuuluvat Berner Oy:lle, joka on vuonna 1883 perustettu kasvava ja kansainvälistyvä suomalainen neljän liiketoiminta-alueen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 417,7 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 800. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Olemme sitoutuneet vastuullisuutemme jatkuvaan kehittämiseen #huomisenpuolustaja.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia