Torju puutarhasi valloittavat etanat ja kotilot tehokkaasti Cooper Etanarakeella

Report this content

Alkukesä on oikea aika aloittaa etanantorjunta. Mitä aikaisemmin torjunnan aloittaa, sitä helpommalla pääsee. Paras tapa on aloittaa etanoiden poiminta heti niiden ilmaannuttua. Mikäli etanat ovat jo ennättäneet munimaan, tarvitaan järeämpiä otteita.

Etanat viihtyvät kosteassa ja vehreässä ja voivat aiheuttaa paljon tuhoa puutarhassa syömällä vihanneksia, lehtiä ja marjoja. Saadessaan rauhassa lisääntyä niitä voi paikoin esiintyä runsaastikin. Kotiloista ja etanoista eroon pääseminen vaatii sitkeää työtä ja niiden siksi niiden ennaltaehkäisy on tärkeässä roolissa.

- Etanaongelmaa voi ennaltaehkäistä pitämällä nurmikon matalana ja kattamalla pensaiden alustat männynkuorikatteella. Jos etanat kuitenkin ovat jo vallanneet puutarhan, kannattaa turvautua tehokkaampiin torjuntakeinoihin, kertoo Berner Oy:n torjuntatuotteiden Brand Manager Sorja Mattsson.

Luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuvaa torjuntaa

Cooper Etanarae torjuu etanoita ja kotiloita pelto- ja puutarhakasveilta niin viljelysmailla, puutarhassa kuin kasvihuoneessa. Cooper Etanarakeen vaikuttava aine on rautafosfaatti, joka sekoittaa etanan aineenvaihdunnan ja saa sen vetäytymään maan alle kuolemaan. Se tehoaa sekä kotiloihin että etanoihin. Rautafosfaatti on luonnossa yleinen aine, joka on turvallinen muille eläimille ja se on myös hyväksytty luomuviljelyyn.

Valmistetta käytetään etanoiden ja kotiloiden torjuntaan niiden tullessa kasvustoon. Rakeet levitetään tasaisesti suojattavien kasvien ympärille ja väleihin niin, etteivät ne joudu kosketuksiin kasvien kanssa. Rautafosfaatti ei ole myrkyllistä kasveille, mutta saattaa värjätä ne mustaksi. Etanarakeen paras levitysajankohta on illalla, jolloin maan kosteus on korkeampi kuin päivällä ja torjuttavat eläimet ovat aktiivisemmin liikkeellä.

- Jos etanoita tai kotiloita on esiintynyt yhtenä kesänä on hyvä tarkkailla puutarhaa jatkossakin. Silloin torjunnan voi aloittaa vielä, kun niiden määrä ei ole kasvanut kovin suureksi, vinkkaa Mattsson.

Cooper Etanarae 800 g on saatavana hyvin varustetuista puutarha- ja rautakaupoista. Suositushinta 19,90€.

Lataa kuvamateriaali: https://www.bernerbrandbank.fi/l/B-dxmqx6pC8R

Lue lisää tuotteista: https://cooper-tuotteet.fi/

Kuluttajatiedustelut: Berner Oy, puh. 0207 91 00

Uusimmat tiedotteemme löytyvät osoitteesta https://www.berner.fi/uutishuone/

Lisätiedot

Sorja Mattsson

Brand Manager

Puh. 050-3686556

sorja.mattsson@berner.fi

Cooper on kotimainen puutarhanhoitotuotemerkki, joka kuuluu Berner Oy:lle, joka on 140-vuotias suomalainen kasvava ja kansainvälistyvä neljän liiketoiminta-alueen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 717,5 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 858. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Olemme sitoutuneet vastuullisuutemme jatkuvaan kehittämiseen #huomisenpuolustaja. Lisätietoja: berner.fi. 

Tilaa

Multimedia

Multimedia