Betolar Oyj:n hallitus päätti konsernin avainhenkilöiden kannustinjärjestelmistä

Report this content

Betolar Oyj       

Yhtiötiedote  

25.5.2022 klo 16.30

Betolar Oyj:n hallitus päätti konsernin avainhenkilöiden kannustinjärjestelmistä

Betolar Oyj:n hallitus on päättänyt kahdesta uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyiset kannustinjärjestelmät.

Optiojärjestelmä

Betolar Oyj:n hallitus on päättänyt ottaa käyttöön uuden avainhenkilöiden optio-ohjelman. Optio-oikeuksien antamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi konsernin avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Optio-oikeuksilla kannustetaan avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi. Optio-oikeuksilla pyritään myös sitouttamaan avainhenkilöitä työnantajaan. 

Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 500 000 kappaletta, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään yhtä monta yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta.

Liikkeeseen laskettavien optio-oikeuksien perusteella merkittävät osakkeet vastaavat yhteensä enintään 2,6 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä mahdollisten osakemerkintöjen jälkeen, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita. Optio-oikeuksilla tapahtuvien osakemerkintöjen seurauksena yhtiön osakkeiden lukumäärä voi nousta yhteensä enintään 500 000 osakkeella, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita.

Optio-oikeuksilla 2022 merkittävien osakkeiden merkintähinta osakkeelta on 5,96 euroa perustuen osakkeen vaihdolla painotettuun keskikurssiin Nasdaq Helsinki Oy:ssä 9.12.2021—29.4.2022.

Osakkeen merkintähinta merkitään yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinnasta vähennetään vuosittain maksettavat osakekohtaiset osingot ja pääoman palautukset.

Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.4.2025 – 28.2.2027.

 

Yhden optio-oikeuden teoreettinen markkina-arvo on 0,85 euroa ja optio-oikeuksien teoreettinen markkina-arvo on yhteensä noin 430 000 euroa. Optio-oikeuden teoreettinen markkina-arvo on laskettu optio-oikeuksien hinnoittelussa käytettävällä Black & Scholes -mallilla seuraavin oletuksin: osakkeen kurssi 4,70 euroa, osakkeen merkintähinta 5,96 euroa, riskitön korko 0 %, optio-oikeuksien voimassaoloaika noin 5 vuotta ja volatiliteetti 30 %.

 

Hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 23.3.2022 antaman valtuutuksen nojalla. Optio-ohjelman kohderyhmään kuuluu enintään 20 avainhenkilöä mukaan lukien yhtiön toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet.

 

Sitouttava osakepalkkiojärjestelmä 2022

Sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän 2022 palkkio perustuu voimassa olevaan työ- tai johtajasopimukseen ja työ- tai toimisuhteen jatkumiseen erikseen määritellyllä vähintään 12 kuukauden mittaisella sitouttamisjaksolla, joka voi päättyä 31.8. vuosina 2023, 2024, 2025, 2026 tai 2027. Palkkio jaetaan maksutta kulloinkin määritellyn sitouttamisjakson päättymisen jälkeen. Järjestelmä on tarkoitettu vain erikseen nimetyille avainhenkilöille. 

Palkkiot maksetaan osittain Betolar Oyj:n osakkeina ja osittain rahana. Palkkioiden rahaosuudet on tarkoitettu kattamaan osallistujille maksetuista palkkioista aiheutuvia veroja ja lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja. Sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän perusteella allokoitavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään 100 000 Betolar Oyj:n osakkeen arvoa, mukaan lukien myös rahana maksettavan osuuden. Sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän 2022 tämänhetkinen arvo on yhteensä enintään noin 470 000 euroa, arvioituna tätä tiedotetta edeltävän kaupankäyntipäivän päätöskurssin perusteella.

BETOLAR OYJ

Hallitus

 

Lisätiedot:

Tero Ojanperä, hallituksen puheenjohtaja, puh. +358 40 558 3096

Hyväksytty neuvonantaja:

Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori, puh. +358 9 6162 8000

 

Tietoa Betolarista

Betolar Oyj on suomalainen materiaaliteknologiayritys, joka tarjoaa kestävän ja vähähiilisen betonin tuotannon Geoprime®-ratkaisulla. Ratkaisulla muunnetaan useita aiemmin käyttämättömiä, teollisuuden massiivisia sivuvirtoja sementin korvikkeeksi.

Betolarin tekoälyä hyödyntävä innovaatio voi vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä perinteiseen, sementin käyttöön perustuvaan betonin valmistukseen verrattuna optimoimalla jo olemassa olevia valmistusprosesseja. Betolarin missiona on mahdollistaa globaalisti eri toimialojen vihreän siirtymän, erityisesti rakennus-, prosessi-, ja energiateollisuudessa tarjoamalla ratkaisuja ainutlaatuisen materiaaliteknologiansa hyödyntämiseen.

Betolar on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Lisätietoa www.betolar.com

 

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia