Betolar solmi merkittävän yhteistyösopimuksen intialaisen TARA:n kanssa

Report this content

Kannonkoskelainen materiaaliteknologiayritys Betolar on solminut yhteistyösopimuksen intialaisen kestävään asuntorakentamiseen erikoistuneen TARA:n kanssa. TARA ja sen ympärille muodostuneen yritysryhmän on perustanut YK:n entinen kestävän kehityksen puolestapuhuja tohtori Ashok Khosla.

Betolar näkee Intian markkinat vihreän rakentamisen merkittävänä kasvualueena nopean kaupungistumisen ja myös maaseudun kasvavien asuntotarpeiden vuoksi.

"Intiassa on valtava tarve kestäviin rakennusmateriaaleihin, joita hyödynnämme yhteistyössämme TARA:n kanssa. Tavoitteena on mahdollistaa erilaisia rakentamisen ratkaisuja kaupungistumisen kestävään edistämiseen. Materiaaliteknologiamme lisensointiin perustuva liiketoimintamalli sopeutuu joustavasti Intian suureen ja monisyiseen markkinaan”, kertoo johtaja Juha Pinomaa, joka vastaa Betolarin laajentumishankkeesta Aasiassa.

Betolar mahdollistaa laajalle betonituotevalmistajien verkostolle rakennusmateriaalien tuotannon, joka vähentää hiilidioksidipäästöjä jopa 80 prosenttia betonin raaka-aineiden osalta. Lisäksi tuotannossa hyödynnetään teollisuusprosesseista peräisin olevia sivuvirtoja. Hyöty on siten kahtalainen. 

Käyttämällä paikallisia teollisuuden sivuvirtoja voidaan tuottaa edullisesti perinteisiä rakennusmateriaaleja, kuten tiiliä ja maisemakiviä. Kilpailukykyinen markkinahinta nopeuttaa Betolarin pääsyä suurelle markkinalle.

Uusi resepti kestävälle rakentamiselle

Intia pyrkii vähentämään riippuvuuttaan perinteisistä, paljon hiilidioksidipäästöjä aiheuttavista poltetuista tiilistä, erityisesti maaseutualueilla. Hallitus on ottanut käyttöön veronhuojennuksia kannustaakseen kierrätykseen perustuvia toimintamalleja ja jätteiden hyödyntämistä.

”Rakennusala on yksi suurimmista kasvihuonekaasujen lähteistä. Uudet, helposti saatavilla olevat vähähiiliset rakennusmateriaalit ovat ratkaisevia Intian hiilineutraaliuden saavuttamiseksi tavoitteeksi asetettuun vuoteen 2070 mennessä. Siten pyrimme samalla välttämään maailmanlaajuista ilmastokatastrofia. Betolarin Geoprime® tarjoaa erittäin innovatiivisen, ympäristön kannalta kestävän ja hinnaltaan kilpailukykyisen ratkaisun, joka on mittakaavaltaan ja nopeudeltaan juuri oikea vastaus Intian massiivisiin asunto- ja infrastruktuuritarpeisiin”, TARA:n hallituksen puheenjohtaja, tohtori Ashok Khosla sanoo.

Betolar ja TARA ovat työskennelleet Intiassa yhdessä yli kahden vuoden ajan hyödyntäen synergiaetuja rakennusmateriaalien tutkimustyössä kohtuuhintaisten asuntojen mahdollistamiseksi – tukien etenkin maaseudun yrittäjyyttä. TARA:n kestävän kehityksen ja paikallisen asiantuntemuksen hyödyntäminen yhdistettynä Betolarin innovatiiviseen lähestymistapaan auttaa tarjoamaan kestäviä sementtivapaita vaihtoehtoja Intian markkinoille.

”Aiomme laajentaa Betolarin tarjontaa Intian keskeisille markkinoille, joilla kaupunkien kehittäjät ja viranomaiset etsivät vihreämpiä ratkaisuja nopeaan kaupungistumiseen. Pyrimme toimintamme kasvattamiseen lisäämällä Intian-tiimiimme lähitulevaisuudessa liiketoiminnan kehittämisen sekä teknisen tuen asiantuntijoita”, Betolarin toimitusjohtaja Matti Löppönen sanoo.

Betolar toimii johtamisessa ja kouluttamisessa hajautetulla mallilla

Betolarin nopea laajentuminen Euroopan ja Aasian markkinoille edellyttää jatkuvaa ajan tasalla olevan tiedon saatavuutta asiakasyrityksille. Betolar valmistelee yhdessä Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK:in ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian kanssa Betolar Akatemiaa, jonka tarkoituksena on tuottaa osaajia Suomeen mutta myös Betolarin asiakkaille eri puolilla maailmaa.

”Vain digitaalinen alusta on riittävän joustava ympäristö, jotta oppiminen on mahdollista toteuttaa verkon yli tehokkaasti ja ajantasaisesti. Virtuaalinen oppimisympäristö yhdistyy aikaa myöten materiaalien ja teknologioiden datapankkiin. Tulevaisuuden liiketoimintamme on nimenomaan osaamisen vientiä maailmalle”, Betolarin innovaatiojohtaja ja yhtiön perustaja Juha Leppänen visioi.

Betolar toteuttaa verkon yli tapahtuvaa hajautettua johtamista jo omassa toiminnassaan. Yhtiön kotipaikka ja keskeiset tutkimus- ja kehitysympäristöt ovat Kannonkoskella. Yhtiön johto ja monet asiantuntijat työskentelevät eri paikkakunnilla ympäri Suomea, kuten Jyväskylässä, Tampereella, Kotkassa ja pääkaupunkiseudulla.

Kannonkosken laitosten lisäksi Betolarilla on tutkimusyksikkö myös Espoon Otaniemessä Aalto-yliopiston yhteydessä, mikä mahdollistaa Betolarin asiantuntijoille jatkuvan yhteydenpidon alan huippututkimukseen.

”Betolar ei ole materiaalivalmistaja vaan patentteja, datapankkia ja tekoälyä hyödyntävä teknologia- ja palveluyritys. Osaaminen on liiketoimintamme ytimessä. Meidän pitää kyetä kehittämään sitä verkostoissa sekä jakamaan osaamistamme sinne, missä asiakkaat hyödyntävät teknologioitamme”, Leppänen toteaa.

Betolar Oy
Viestintä

Lisätietoja

Melina Pinomaa, Betolar, viestintä, melina.pinomaa@betolar.com, +358 50 3835572

Tietoja Betolarista

Betolar on suomalainen materiaaliteknologiayritys, joka tarjoaa kestävän ja vähähiilisen betonin tuotannon Geoprime®-ratkaisulla. Ratkaisulla muunnetaan useita aiemmin käyttämättömiä, teollisuuden laajoja sivuvirtoja sementin korvikkeeksi.

Betolarin tekoälyä hyödyntävä innovaatio voi vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä kilpailukykyiseen hintaan sementtipohjaiseen betoniin verrattuna. Betolarin missiona on mahdollistaa globaalisti eri toimialojen vihreän murroksen, erityisesti rakennus-, prosessi-, ja energiateollisuudessa tarjoamalla ratkaisuja ainutlaatuisen materiaaliteknologiansa hyödyntämiseen.

Tietoja TARA:sta

TARA Machines and Tech Services Private Limited on Development Alternatives Group -ryhmän yhteiskunnallisen yrityksen TARA:n (Society for Technology and Action for Rural Advancement) vuonna 2008 perustama yritys.

Yrityksen keskeiset sijoittajat ovat Baron Jacques De Mevius, tohtori Ashok Khosla ja TARA. Liiketoimintastrategiaa ja sijoitustoimintaa johtavat tohtori Arun Kumar ja Manjeet Dutt.

TARA Machines and Tech Services Private Limited markkinoi vihreän teknologian ratkaisuja talonrakentamiseen, jätteiden kierrätykseen ja käsintehdyn paperin tuotantoon. Asiakkaita ovat pk-yritykset ja rakennusurakoitsijat, suuryritykset ja instituutiot.

Tilaa

Multimedia

Multimedia