Mika Tanner Bilot konsernin toimitusjohtajaksi

Report this content

Bilot Oy:n hallitus on nimittänyt MMM, MBA Mika Tannerin Bilot Oy konsernin toimitusjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässään 1.1.2013.

Mika Tanner (43) aloitti Bilot Consulting Oy:n toimitusjohtajana 1.4.2011 vastaten Bilotin SAP liiketoiminnasta.  Mikan luotsatessa Bilot Consulting Oy:tä pian kaksi vuotta, yhtiö on jatkanut vahvaa kasvua, tehnyt merkittäviä teknologia-aluevaltauksia ja vankistanut edelläkävijän asemaansa Suomen markkinoilla yhtenä alansa keskeisimmistä toimijoista.

Uuden nimityksen myötä Tannerin vastuulle siirtyvät muutkin tytäryhtiöksi organisoitujen liiketoimintayksiköiden kokonaisohjaus ja niiden yhteiset tukipalvelut. Mika jatkaa edelleen myös Bilot Consulting Oy:n toimitusjohtajana samoin kuin Ismo Piispa Bilot Concept Oyn toimitusjohtajana.

” Mikan nimittäminen vastamaan konsernista oli luonteva askel yhtiön elinkaarella. Bilotin konserniyhtiöt ovat jatkaneet itsenäistä kasvuaan. Nyt oli selkeä tarve vahvistaa myös koko yritysryhmän yhteistä johtamista, ja siirtyä ohjaamaan kokonaisuutta myös yhtenä Bilotina.   Haluamme näin varmistaa, että pystymme kasvun jatkuessakin säilyttämään menestyksemme tärkeimmän perustan – asiakkaittemme tyytyväisyyden osaamiseemme ja palvelun laatuun sekä maineemme erinomaisena työpaikkana, vakuuttaa Reino Pekkala, Bilot Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Tämä organisaatiomuutos ja siihen liittyvät harmonisointitoimet mahdollistavat tehokkaammat ja selkeämmät toimitus- ja palvelumallit. Olemme nyt noin 100 hengen organisaatio ja meiltä odotetaan kykyä hoitaa isojakin asiakkuuksia ja toimituksia yhtenä vastuullisena toimittajana.”

”Päivittäinen työnkuvani ei käytännössä paljoakaan tule muuttumaan, mutta tämä selkeyttää Bilotin johtamisrakennetta ja -vastuita ja tuo tullessaan synergiahyötyjä eri liiketoimintojen välille.” toteaa Mika Tanner. ”Bilot on yhä relevantimpi kumppani kaikenkokoisille asiakkaillemme. Meidän ratkaisuportfolio on tuore ja kiinnostava. Olemme osoittaneet kyvykkytemme tarjota parempia ratkaisuja ja markkinoiden parasta asiakaskokemusta” Tanner jatkaa.

Bilot on asiakaslähtöinen ja innovatiivinen IT-palveluyritys, jonka tavoitteena on parantaa liiketoimintasovellusten käytettävyyttä, kehittää liiketoimintaprosesseja ja tukea päätöksentekoa. Alansa johtavien asiantuntijoiden vuonna 2005 perustama Bilot on edelläkävijä uusien SAP- ja Microsoft-ratkaisujen kehittämisessä ja laadukkaassa toimittamisessa. www.bilot.fi

Lisätietoa:

Mika Tanner, Toimitusjohtaja, Bilot Consulting Oy / Bilot Oy, +358 40 5440477

Reino Pekkala, Hallituksen puheenjohtaja, Bilot Oy, +358 40 5722635

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia