Acetium herättää kiinnostusta kansainvälisissä huippututkijoissa - Atrofinen gastriitti voi olla parannettavissa

Biohit Oyj 18.9.2013 klo 18:00 paikallista aikaa (EET)

Mahasyöpä on yksi yleisimmistä pahanlaatuisista kasvaimista maailmanlaajuisesti, ja sen tiedetään kehittyvän hyvin tunnettujen esiasteiden kautta. Viime kuukausina kansainvälisesti tunnustettu italialainen gastroenterologiryhmä on raportoinut täysin odottamattomia havaintoja, jotka viittaavat siihen että mahalaukun syövän esiaste atrofinen gastriitti voi olla parannettavissa. Atrofinen gastriitti, joka aiheuttaa hapottoman mahan, on voitu mahdollisesti parantaa suhteellisen lyhyellä aikavälillä käyttämällä Biohit Oyj:n patentoimia Acetium-kapseleita. Hoitoaika on ollut kolme kuukautta annostuksella 3 x 100mg:n kapseli vuorokaudessa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kliininen näyttö viittaa siihen, että atrofinen gastriitti (mahasyövän esiaste) voi olla parannettavissa.

Italialaisen professori Francesco Di Marion johtama ryhmä on kuuden vuoden ajan kerännyt tutkimusaineistoa, jossa Biohitin kehittämää GastroPanelia käyttäen on 74 henkilöllä todettu kohtalaisen vaikea tai vaikea mahalaukun limakalvon surkastuminen. Tutkimuksen mukaan 21 potilaan mahalaukun limakalvon tila korjaantui huomattavasti kohti normaaliarvoja kolme kuukautta kestäneen Acetium-kapselien käytön jälkeen.

Lääketieteellinen johtaja Kari Syrjänen, Biohit Oyj: ”Nämä tulokset ovat ensimmäinen viite siihen suuntaan, että syövän esiasteena tunnettu ja aiemmin parantumattomana pidetty atrofinen gastriitti voisi sittenkin olla parannettavissa ja vieläpä suhteellisen yksinkertaisesti eli poistamalla kaksi keskeistä riskitekijää: helikobakteeri ja asetaldehydi. Mikäli nämä tulokset voidaan vahvistaa kontrolloidussa kaksoissokkotutkimuksessa, tämä mullistaisi ratkaisevasti nykyisiä käsityksiämme atrofisen gastriitin (hapottoman mahan) luonteesta parantumattomana sairautena. Mikä vieläkin tärkeämpää, tulokset avaisivat täysin uudet mahdollisuudet mahasyövän ennaltaehkäisylle, yhdistämällä helikobakteerin häätöhoito ja asetaldehydin eliminoiminen Acetium-kapseleiden avulla.”

Liite: Atrofinen gastriitti (hapoton maha) voi olla parannettavissa, lääketieteellinen johtaja Kari Syrjänen, Biohit Oyj (pdf)

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Semi Korpela, Biohit Oyj
puh. +358 9 773 861
investor.relations@biohit.fi
www.biohit.fi
 

Biohit lyhyesti

Biohit Oyj on vuonna 1988 perustettu globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating for Health”. Yhtiö ottaa yhteiskuntavastuuta ja tuottaa lääketieteen, tutkimuslaitosten ja teollisuuden käyttöön innovaatioita, uusia teknologioita ja analyysijärjestelmiä, joiden avulla voidaan edistää tutkimusta ja diagnostiikkaa sekä parantaa ihmisten elämisen laatua ennaltaehkäisemällä sairauksia, inhimillistä kärsimystä ja taloudellisia menetyksiä. Voimakkaasti yhteiskuntavastuuta ottavana yrityksenä tehtävämme on myös edistää tietoisuutta ryhmän I karsinogeenistä, asetaldehydistä sekä innovoida ja kehittää tuotteidemme ja palvelujemme markkinointia ja saatavuutta suureen tarpeeseen. Biohitin pääkonttori on Helsingissä, ja tytäryhtiöt sijaitsevat Kiinassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa. Biohitin B-sarjan osakkeet (BIOBV) on vuodesta 1999 noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Small cap/Terveydenhuolto-ryhmässä. www.biohit.fi