Biohit Oyj ja Pyynikin käsityöläispanimo yhteistyöhön

Biohit Oyj lehdistötiedote 6.7.2016 klo 9:30 paikallista aikaa (EEST)

Biohit Oyj on aloittanut yhteistyön Pyynikin käsityöläispanimon kanssa. Biohit on tuonut bioteknologian osaamistaan panimon tuotantoprosessiin. Yhteistyön tuloksena Pyynikin käsityöläispanimo tuo markkinoille kesän kuluessa Pyynikin Vapaa -nimisen oluen, jonka valmistuksessa on otettu huomioon kuluttajien toiveita. Tuote on muun muassa gluteeniton. Yhteistyö panimon kanssa on Biohitille uusi aluevaltaus ja avaa väylän myös muiden elintarvikkeiden tuotannon kehittämiselle.

Tuotanto- ja laatupäällikkö Heikki Eräsalo, Pyynikin käsityöläispanimo: ”Antoisa yhteistyömme Biohit Oyj:n kanssa on tarjonnut meille uuden näkökulman elintarvikkeiden tuottamiseen. Perinteitä ja uutta suomalaista bioteknologiaa yhdistämällä olemme yhdessä saaneet aikaan aivan uudentyyppisen oluen.”

Toimitusjohtaja Semi Korpela, Biohit Oyj: ”Meillä on bioteknologista osaamista ja laboratoriopalveluita, joita tarjoamme muun muassa elintarviketeollisuuden käyttöön. Biohit haluaa olla mukana kehityksessä, jonka tuloksena kuluttajille tarjotaan elintarvikkeita puhtaista raaka-aineista.”

 

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Semi Korpela, Biohit Oyj
puh. +358 9 773 861

investor.relations@biohit.fi
www.biohit.fi/Laboratoriopalvelut

 

Biohit lyhyesti

Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating for Health” - tuotamme innovatiivisia tuotteita ja palveluita edistämään tutkimusta ja varhaista diagnostiikkaa. Biohitin pääkonttori on Helsingissä, ja tytäryhtiöt sijaitsevat Italiassa ja Iso-Britanniassa. Biohitin B-sarjan osakkeet (BIOBV) noteerataan Nasdaq Helsingin Small cap/Terveydenhuolto-ryhmässä. www.biohit.fi, www.biohit.fi/lisatietoja

Pyynikin käsityöläispanimo lyhyesti

Olemme tamperelainen vauhdilla kasvava pienpanimo, joka uskoo hyvän kiertokulkuun. Saimme valmistusluvat toukokuussa 2013 ja siitä eteenpäin meillä on ollut kiire. Teemme erilaisia oluita ja siidereitä käsityönä, perinteitä kunnioittaen, rohkeudella ja rakkaudella. Haluamme tarjota kuluttajille mahdollisuuden erilaisuuteen. Omistajia panimollamme on jo yli tuhat. Uusia tuotteita lupaamme runsaasti. Tuoteperheet lisääntyvät ja samalla omia oluita ravintoloille, kaupoille, sankareille ja yrityksille tehdään edelleen. Laatu on asia, josta emme tingi. Jokainen tuote on laboratoriossamme testattu ja prosessi laadultaan parhaaksi todettu. www.pyynikin.com

Yrityksestä

Biohit lyhyesti Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating for Health” - tuotamme innovatiivisia tuotteita ja palveluita edistämään tutkimusta ja varhaista diagnostiikkaa. Syksyllä 2018 lanseerattiin uudenlainen nikotiiniton tupakoinnin vieroitusvalmiste, Acetium imeskelytabletti. Tuote perustuu L-kysteiinin vaikutukseen sitoa asetaldehydiä tupakansavusta ja muuttaa siten tupakoinnin makukokemusta ja vähentää nautintoa. Biohitin pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja tytäryhtiöt Italiassa ja Iso-Britanniassa. Biohitin B-sarjan osakkeet (BIOBV) noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Small cap/Terveydenhuolto-ryhmässä. www.biohit.fi Biohit in brief Biohit Oyj is a globally operating Finnish biotechnology company. Biohit’s mission is “Innovating for Health” – we produce innovative products and services to promote research and early diagnosis. Biohit is headquartered in Helsinki, Finland, and has subsidiaries in Italy and the UK. Biohit's Series B share (BIOBV) is quoted on NASDAQ OMX Helsinki in the Small cap/Healthcare group. www.biohithealthcare.com

Tilaa