Biohit Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Report this content

Biohit Oyj    Pörssitiedote     11.4.2012   kello 18.30

 

Biohit Oyj:n keskiviikkona 11.4.2012 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti emoyhtiön tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vuodelta 2011 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.



Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että päättyneen tilikauden voitto kirjataan voitto- ja tappiotilille.

 Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että 31.12.2011 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tilinpäätöksen perusteella maksetaan osinkoa 0,1973 euroa kultakin A-osakkeelta ja 0,2007 euroa kultakin B-osakkeelta.  Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 16.4.2012 merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että osinko maksetaan 23.4.2012.

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että 31.12.2011 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tilinpäätöksen perusteella jaetaan varoja osakkeenomistajille yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta pääoman palautuksena siten, että pääoman palautuksen määrä on 0,80 euroa kultakin A- ja B-osakkeelta. Pääoman palautus maksetaan osakkeenomistajalle, joka on pääoman palautuksen täsmäytyspäivänä 16.4.2012 merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että pääoman palautus maksetaan 23.4.2012.


Hallituksen jäsenet

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten lukumäärä on seitsemän (7) ja valitsi hallitukseen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka seuraavat henkilöt: että seuraavat yhtiön hallituksen nykyiset jäsenet valitaan hallitukseen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka: DI Kalle Kettunen, professori Osmo Suovaniemi, professori Mikko Salaspuro, kauppaneuvos Eero Lehti, toimitusjohtaja Petteri Kilpinen, DI Seppo Luode ja talousjohtaja Saila Miettinen-Lähde.

Yhtiökokous päätti lisäksi, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 1 600 euron ja muille hallituksen jäsenille 1 500 euron suuruinen kuukausikohtainen palkkio.


Tilintarkastajan valinta

Biohit Oyj:n tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Erkka Talvinko, seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti.

Kaikki yhtiökokouksen päätökset tehtiin yksimielisesti. Yhtiökokouksen pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävänä viimeistään 16.4.2012 yhtiön internet-sivuilla www.biohit.fi/sijoittajat sekä Biohitin pääkonttorissa Laippatie 1, 00880 Helsinki.

 

Lisätietoja:


Semi Korpela, KTM
Toimitusjohtaja, Biohit Oyj
Tel.: +358 9 773 861

Mobile: +358 40 573 7701
semi.korpela@biohit.fi

BIOHIT HealthCare

Innovating for Health

 

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oyj
Kansallinen tiedotevarasto (
http://www.oam.fi/)
Keskeiset tiedotusvälineet

www.biohit.fi

 

Tietoa Biohit Oyj:stä

Biohit Oyj on vuonna 1988 perustettu globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on  "Innovating for Health" ja ”Cancer Prevention”. Yhtiön olemassaolon tarkoitus on ottaa yhteiskuntavastuuta ja tuottaa lääketieteen, tutkimuslaitosten ja teollisuuden käyttöön innovaatioita, uusia teknologioita ja analyysijärjestelmiä, joiden avulla voidaan edistää tutkimusta ja diagnostiikkaa sekä parantaa ihmisten elämisen laatua ennaltaehkäisemällä sairauksia, inhimillistä kärsimystä ja taloudellisia menetyksiä. Tehtävämme on myös innovoida ja kehittää tuotteidemme ja palvelujemme markkinointia ja saatavuutta. 

Biohit tuottaa yhdessä tiedeyhteisöjen kanssa tutkimustuloksiin ja innovaatioihin perustuvaa uutta teknologiaa, tuotteita ja palveluja, joilla voidaan kehittää turvallisia ja kustannustehokkaita diagnostisia testejä ruoansulatuskanavan sairauksien varhaistoteamiseen ja ennaltaehkäisyyn. (www.biohit.fi / ”Ajankohtaista sairauksien diagnostiikasta ja ennaltaehkäisystä” ja sen liite ”GastroPanel-tutkimus 2010” ja www.biohit.fi /”State of the art GastroPanel and Acetium innovations for the unmet need”). 

Vuoden 2012 tammikuussa Healthy Stomach Initiative-työryhmän 16 gastroenterologian johtavaa asiantuntijaa kahdestatoista eri maasta ehdottaa Scandinavian Journal of Gastroenterology -julkaisussa GastroPanel-tutkimuksen biomarkereiden käyttöä vatsavaivoista kärsivien ja oireettomien helikobakteeri-infektion ja sen tai autoimmuunitaudin aiheuttaman atrofisen gastriitin diagnostiikkaan ja seulontaan, mihin ei ole turvallista käyttää mm. 13C ureahengitystestiä. Tämän julkaisun kirjoittajat toteavat myös, että mm. atrofisen gastriitin aiheuttamassa hapottomassa mahassa syntyvä asetaldehydi on merkittävä syy maha- ja ruokatorvisyövän riskin lisääntymiseen. Acetium-kapseleilla voidaan vähentää mahalaukussa syntyvää syöpää aiheuttavaa asetalehydiä ja täten todennäköisesti myös syöpäriskiä (www.biohit.fi /GastroPanel biomarkers: ”Rationale in diagnosis and screening of atrophic gastritis with stomach-specific plasma biomarkers”, Scandinavian Journal of Gastroenterology. 2012; 47: 136 – 147).

Biohitin tuotteisiin kuuluvat ruoansulatuskanavan sairauksien varhaistoteamiseen ja ennaltaehkäisyyn liittyvät tuotteet ja analyysijärjestelmät, kuten GastroPanel-tutkimukset mahalaukun sairauksien ja niihin liittyvien riskien diagnosoimiseksi verinäytteestä, pikatestit laktoosi-intoleranssin ja helikobakteeri-infektion määrittämiseksi gastroskopioiden yhteydessä sekä ColonView-tutkimus paksusuolisyövän riskin ilmaisevan suolistoverenvuodon varhaiseen toteamiseen. Acetium-innovaatio vähentää syöpää aiheuttavaa asetaldehydiä hapottomassa mahassa, jonka voi aiheuttaa helikobakteeri-infektiosta tai autoimmuunitaudista seuraava atrofinen gastriitti (mahalaukun limakalvovaurio ja toimintahäiriö) tai myös happopumpun esto (PPI)-lääkkeet (www.acetium.fi/testi  paljastaa asetaldehydialtistuksen).

Väestön ikääntyminen ja sen myötä turvallisen ja kustannustehokkaan sairauksien diagnostiikan ja ennaltaehkäisyn tarve kasvaa voimakkaasti. Ihmisten tietoisuus syöpää aiheuttavasta asetaldehydistä ja sen aiheuttamista riskeistä kasvaa. Tämän odotetaan lisäävän merkittävästi kiinnostusta yhtiön tuotteita ja palveluita kohtaan.

Biohitin pääkonttori on Helsingissä, ja tytäryhtiö sijaitsee Iso-Britanniassa. Biohitin B-sarjan osakkeet (BIOBV) on vuodesta 1999 noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Small cap/Terveydenhuolto-ryhmässä (www.biohit.fi/Sijoittajat).

 

 

 

Tilaa