• news.cision.com/
  • Biohit Oyj/
  • Terve maha –päivä herätti laajaa mielenkiintoa ja lisäsi tietoisuutta mahan terveydestä

Terve maha –päivä herätti laajaa mielenkiintoa ja lisäsi tietoisuutta mahan terveydestä

Report this content


Lehdistötiedote                                                                                                       5.10.2018 klo 12.10. paikallista aikaa 


Kansainvälinen Healthy Stomach Initiative (HSI)- organisaatio järjesti tiistaina 2.10. mahan terveystietoisuutta lisääviä tapahtumia lukuisissa eri maissa. Helsingissä järjestettiin kaikille avoin tapahtuma Pörssitalossa. Maha- ja suolistosyöpä ovat edelleen koko maailmassa yleisiä tauteja.  HSI:n tavoitteita ovat yhteistyökumppaniensa kanssa jakaa tietoa, edistää näiden syöpien ennaltaehkäisyä ja mahan terveyteen liittyvien tutkimusten potilasturvallisuutta.

HSI perustettiin vuonna 2007. Nyt Terve maha-päivä järjestettiin ensimmäistä kertaa koko maailmassa samaan aikaan. Ansioituneita lääkäreitä eri puolilla maailmaa on mukana eri maissa jakamassa tietoa. HSI:n toiminta on aktivoitunut viime vuosina, sillä se järjestää vuosittain kolme pääkokousta USA:ssa, Aasiassa ja Euroopassa.

”Mahan terveyttä edistävään työhön tarvitaan mukaan sekä maailmanlaajuisesti että kansallisesti terveydenhuollon ammattilaisia, terveysviranomaisia sekä alan teollisuutta ja tiedotusvälineitä. HSI tekee myös tärkeää tutkimustyötä mahan terveyden edistämiseksi”, kehitysjohtaja Lea Paloheimo Biohit Oyj:stä kertoo.  

Terve maha –päivää vietettiin 2.10., koska professori Barry Marshall raportoi helikobakteerista ensimmäisen kerran 2.10.1982. Hän yhdessä professori Robin Warrenin kanssa sai vuonna 2005 Nobel-palkinnon ”Helicobacter pylori -bakteerin löytämisestä ja tutkimuksistaan sen tärkeän osuuden osoittamiseksi gastriitin ja peptisen haavataudin synnyssä".

Päivän tilaisuus on nähtävissä: http://www.mediaserver.fi/live/biohit

Helikobakteeri edelleen suuri riski

Helikobakteeri-gastriitti ja siitä johtuva mahalaukun limakalvon surkastuma (atrofinen gastriitti) ovat merkittävimmät itsenäiset mahasyövän aiheuttajat. HSI edistää ylävatsavaivoista kärsivillä erityisesti mahasyövän riskin varhaisdiagnostiikkaa ja ennaltaehkäisyä. HSI:n tavoitteena on jakaa tutkimustietoa ja lisätä väestön tietoisuutta vatsavaivoista ja saada toimintaan mukaan sekä kansallisia että globaaleita toimijoita, kuten käypähoitosuositusten työryhmiä, ja alan maailmanlaajuisia järjestöjä.

Helikobakteeri-diagnostiikassa on käytetty testejä, jotka voivat antaa virheellisiä tuloksia, eivätkä löydä atrofista gastriittia (3). Siksi HSI:n työryhmän kuusitoista gastroenterologian asiantuntijaa kahdestatoista eri maasta ehdottivat vuonna 2012 verinäytteestä määritettäviä GastroPanel-biomerkkiaineita sekä oireettomien että vatsavaivoista kärsivien potilaiden tutkimiseen (1).    

Suuri yleisö mukana

Helsingissä pidettävässä tapahtumassa puhuivat Biohit Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Osmo Suovaniemi, gastroenetrologi Olli-Pekka Koivurova (Terveystalo, Oulu), professori Kari Syrjänen (Biohit Oyj), professori Pentti Sipponen (Repolar Oy) sekä dosentti Timo Joensuu Docrates syöpäsairaalasta. Luentojen lopuksi järjestettyyn paneelikeskusteluun osallistui lisäksi professori Matti Eskelinen Kuopion yliopistosta.

”Haluamme jakaa terveeseen mahaan liittyvää tietoisuutta suurelle yleisölle, jotta maha-, ruokatorvi- ja suolistosyöpien ennaltaehkäisevää työtä voitaisiin tehdä aiempaa tehokkaammin ja säästää kustannuksia. Biohit on tänä vuonna Suomen HSI-tapahtuman järjestäjä”, Osmo Suovaniemi kertoi.

Suomessa sekä miehillä että naisilla maha-, ruokatorvi- ja suolistosyövän riskien varhaisella GastroPanel- ja ColonView-FIT-diagnostiikalla ja väestöpohjaisella seulonnalla olisi mahdollista vähentää merkittävästi vuosittaisten sairastumisten ja kuolleisuuden määrää. Vuonna 2014 näihin syöpiin sairastui 650, 307 ja 3500 ja kuoli 430, 257 ja 1220 ihmistä, mainitussa järjestyksessä.

”GastroPanel paljastaa ylävatsavaivoja (dyspepsiaa) sairastavan ja oireettoman potilaan helikobakteeri-infektion ja atrofisen gastriitin, jotka molemmat ovat mahasyövän riskitiloja. Tämän lisäksi GastroPanel antaa tietoa B12-vitamiinin, raudan, kalsiumin ja eräiden lääkeaineiden mahdollisesta imeytymishäiriöistä. Atrofinen gastriitti on suurin syy B12-vitamiinin puutokseen. Kun GastroPanel-tutkimus on normaali, sen pitkän aikavälin ennustearvo mahan terveyden suhteen on erittäin korkea (3), toimitusjohtaja Semi Korpela Biohit Oyj:stä sanoo.

GastroPanel auttaa löytämään ylävatsavaivoista kärsivien joukosta ne potilaat, joille lisätutkimukset ovat välttämättömiä mm. lisääntyneen mahasyöpäriskin takia. GastroPanelilla löytynyt i) hoidon jälkeen oireellinen helikobakteeri-infektio, ii) atrofinen gastriitti, tai iii) oireita antava korkea haponeritys edellyttävät gastroskopia- ja koepalatutkimusta.

Koska ylävatsavaivaivat etenkin vanhemmalla väestön osalla voivat usein olla myös suolistoperäisiä, potilasturvallisuutta lisää ja kustannuksia säästää, mikäli GastroPanel-innovaation ja muiden perustutkimusten joukkoon otetaan myös suomalainen keksintö ColonView-FIT, joka löytää suolistosyövän esiasteita (polyypeja ja adenoomia) sekä itse syövän varhaisvaiheita (2). 


Lisätietoja

Toimitusjohtaja Semi Korpela, Biohit Oyj
puh. +358 9 773 861
investor.relations@biohit.fi
www.biohit.fi

 

Kirjallisuutta

1. Agréus L, Kuipers EJ, Kupcinskas L, Malfertheiner P, Di Mario F, Leja M, Mahachai V, Yaron N, van Oijen M, Perez Perez G, Rugge M, Ronkainen J, Salaspuro M, Sipponen P, Sugano K, Sung J. Rationale in diagnosis and screening of atrophic gastritis with stomach-specific plasma biomarkers, Scandinavian Journal of Gastroenterology2012; 47: 136 – 147

2. VasIlyev S et al. A New-Generation Fecal Immunochemical Test (FIT) Is Superior to Quaiac-based Test in Detecting Colorectal Neoplasia Among Colonoscopy Referral Patients. Anticancer Research 2015;35:2873-2880.

3. Syrjänen K. False negative and false positive results in diagnosis of Helicobacter pylori infections can be avoided by a panel of serum biomarkers (GastroPanel). M J Gast 2017;1(1): 007-014.

 

 

Lisätietoja

www.hsinitiative.org

www.biohit.fi/lisatietoja

www.gastropanel.fi

www.gastropmanel.com/decision-makers/screening-model 

www.colonview.fi  

http://www.acetium.com/fi

 

 

Katso tilaisuus täältä:

http://www.mediaserver.fi/live/biohit

 

Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating for Health” - tuotamme innovatiivisia tuotteita ja palveluita edistämään tutkimusta ja varhaista diagnostiikkaa. Biohitin pääkonttori on Helsingissä, ja tytäryhtiöt sijaitsevat Italiassa ja Iso-Britanniassa. Biohitin B-sarjan osakkeet (BIOBV) noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Small cap/Terveydenhuolto-ryhmässä. www.biohit.fi

 

 

 


Tilaa