Biolan ostaa Sastecin osake-enemmistön

Report this content

Biolan Oy ostaa 31.8.2013 osake-enemmistön kestävän kehityksen asumiseen erikoistuneesta Sastec Oy:stä. Toimitusjohtajana jatkaa Matti Hakala. Yhtiön nimi muuttuu Biolan Ekoasuminen Oy:ksi syksyn 2013 aikana. 

Järjestelyillä Biolanin hallitus haluaa vahvistaa ekologiseen asumiseen liittyvää liiketoimintaa Suomessa. Lähivuosina yrityksen painopiste on jätevesijärjestelmien myynnissä, mutta tuoteportfolioon kuuluvat myös ympäristöystävälliset energiaratkaisut.

– Olemme jo jonkin aikaa etsineet vahvistusta kestävän kehityksen asumisratkaisuihin. Ostamme samalla Suomen parasta asiantuntemusta jätevesien puhdistamisessa ja aurinkoenergiaratkaisuissa, sanoo Biolan Oy:n toimitusjohtaja Esa Mäki.

Organisatorisesti Biolan Ekoasuminen Oy on osa myynti- ja markkinointijohtaja Timo Huhtamäen johtamaa kotimaan liiketoiminta-aluetta. Yrityksen hallituksen muodostavat puheenjohtaja Esa Mäki sekä jäsenet Pekka Kariniemi ja Timo Huhtamäki.

Lisätietoja:  

Esa Mäki, toimitusjohtaja, 040 559 7277 

Timo Huhtamäki, myynti- ja markkinointijohtaja, 040 714 0705

Avainsanat:

Lainaukset

Olemme jo jonkin aikaa etsineet vahvistusta kestävän kehityksen asumisratkaisuihin. Ostamme samalla Suomen parasta asiantuntemusta jätevesien puhdistamisessa ja aurinkoenergiaratkaisuissa.
Biolanin toimitusjohtaja Esa Mäki