Biolanin maailman huippuluokan tehtaan tuotanto käynnistyi

Report this content

Biolan-ryhmän Favorit Tuote Oy:n uusi tuotantolaitos vihittiin käyttöön 6.3.2012. Tehdas edustaa teknisiltä innovaatioiltaan maailman huippua. Kestävä kehitys ja ekologisuus toteutuvat sekä tuotantoprosessissa että kompostoreiden ja kuivakäymälöiden valmistuksessa.

Tehtaalle on rakennettu kokoluokassaan maailman ensimmäinen sähkölämmityksellä varustettu linja ja Pohjoismaiden ensimmäinen täysautomaattinen rotaatiovalulinja, jolla tehdään suuria, onttoja, kestomuovisia kappaleita. Edistyksellisen valuprosessin hallinnan ja täysautomaation ansionsa muoviraaka-aineen kulutus on saatu jopa 20 prosenttia pienemmäksi. Tuotantoteknologia on italialaisen Persico Spa:n toimittama. Lisää ekologisuutta tuotantoon saadaan omavaraisella tuulienergialla. Kevään aikana tehtaalle nousee oma tuulivoimala, joka kattaa tuotantolaitoksen kokonaisenergiatarpeen.

– Biolanin täysautomaattinen ja uusiutuvalla energialla toimiva tehdas vähentää huomattavasti kasvihuonepäästöjä perinteiseen propaanikaasua käyttävään rotaatiovalutekniikkaan verrattuna. Omalla tuulivoimalla saavutetaan vuodessa noin 700 megawatin sähköntuotto, joka riittää koko tehtaan sähköntarpeeseen, kertoo Biolan Oy:n toimitusjohtaja Esa Mäki.

Suljetusta jätevesijärjestelmästä tulevaisuuden vientituote Tehdasta ei ole liitetty kunnan viemäriverkostoon, vaan kaikki jätevedet käsitellään Biolanin kehittämällä suljetulla jätevesijärjestelmällä. Tehtaan jätevedet on jaettu useaan eri viemärilinjaan. Mustat vedet käsitellään suljetussa järjestelmässä, josta puhdistettu vesi kierrätetään uudelleen wc-huuhteluvedeksi. Tuotantotilojen viemärivedet ohjataan itse kehitetyn hiekka- ja kiintoaine -erottimen läpi Biolan Trio -puhdistamoon. Kemikaalit kerätään omaa linjaa pitkin umpisäiliöön.

– Ensimmäinen suljettu jätevesijärjestelmä rakennettiin Biolanin pääkonttoriin. Siitä saadut kokemukset on hyödynnetty uuden tehtaan järjestelmän toteutuksessa. Tavoitteemme on kaupallistaa suljettu jätevesijärjestelmä vientituotteeksi tämän vuoden loppupuolella, Esa Mäki sanoo.

Lisätietoja:

Biolan Oy toimitusjohtaja Esa Mäki 040-5597277

tiedottaja Riikka Kerttula riikka.kerttula@biolan.fi

Biolan valmistaa ja myy luonnonmukaiseen viljelyyn ja ekologiseen viheralueiden hoitoon soveltuvia tuotteita sekä ympäristötuotteita. Omaa tuotantotoimintaa on Suomessa, Eestissä ja Kiinassa. Favorit Tuote Oy on osa Biolan-ryhmää. Se valmistaa muun muassa Biolanin kompostoreita, kuivakäymälöitä sekä jätevesijärjestelmiä. Biolan-ryhmän liikevaihto vuonna 2011 oli 30,5 miljoonaa euroa. www.biolan.fi

 

 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

– Ensimmäinen suljettu jätevesijärjestelmä rakennettiin Biolanin pääkonttoriin. Siitä saadut kokemukset on hyödynnetty uuden tehtaan järjestelmän toteutuksessa. Tavoitteemme on kaupallistaa suljettu jätevesijärjestelmä vientituotteeksi tämän vuoden loppupuolella, Esa Mäki sanoo.
Biolanin toimitusjohtaja Esa Mäki