Estä taimien jurominen sienijuuren avulla

Report this content

Nyt kun maa on sulanut, kannattaa menestymisensä äärirajoilla kasvavat hedelmäpuut, jaloruusut ja arat havukasvit istuttaa. Keväällä istutetut taimet selviävät paremmin seuraavasta talvesta. Istutuksen jälkeen kasvin juuriston kyky ottaa maasta vettä ja ravinteita voi hidastua.  Näissä tilanteissa kasvi jää kasvamaan kituliaasti eli juromaan. Taimien juurtumista ja kasvuunlähtöä voidaan nopeuttaa uudella mykorritsamullalla.

Tärkein edellytys kasvien viihtymiselle on valita kasvi istutuspaikan mukaan. Paahteiseen paikkaan istutetaan auringossa viihtyviä lajeja, kuten ruusuja, maksaruohoja ja katajia ja  varjoisiin istutusryhmiin valitaan varjon kasveja, kuten kuunliljoja, saniaisia ja marjakuusia.  Kun valoisuus on huomioitu, kasvualustaa parantamalla voidaan jokaiselle lajille luoda hyvä kasvupaikka. Istutuspaikan maata parannetaan uudella mullalla tai kasvit istutetaan kokonaan uuteen multaan.

‒ Hyvässä istutusmullassa on sopivasti ravinteita ja istutettavalle kasville sopiva happamuus. Tavalliset puutarhamullat sopivat valtaosalle kasveja, mutta alppiruusut, havut ja pensasmustikat istutetaan happaman maan kasveille tarkoitettuun havu- ja rodomultaan, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Uusi mykorritsamulta kiihottaa kasvua 

Istutuksen jälkeen taimien kasvu saattaa pysähtyä ja ne jäävät juromaan. Tämä voidaan estää mykorritsan eli sienijuuren avulla. 

‒ Luonnossa lähes kaikki kasvit elävät symbioosissa sienen kanssa. Sieni saa kasvilta yhteyttämistuotteita ja kerää vastapalveluksena kasville vettä ja ravinteita. Sienen rihmasto on huomattavasti laajempi kuin kasvin juuristo ja se pystyy tunkeutumaan paikkoihin, joihin kasvin juuret eivät pääse. Näin kasvi saa vettä ja ravinteita sienen avulla huomattavasti laajemmalta alueelta kuin se saisi omilla juurillaan. Sienijuuri suojaa kasvin juuria myös maaperän haitallisilta eliöiltä, kertoo Biolanin Riikka Kerttula.

‒ Luonnossa kasvin kasvupaikalla on luonnostaan mykorritsoja, mutta puutarhamaasta niitä ei välttämättä löydy. Onneksi harrastajaviljelijöidenkin saatavilla on nyt istutusmultaa, johon on lisätty mykorritsoja. Kun symbioosi muodostuu jo istutusvaiheessa, kasvi juurtuu ja aloittaa kasvunsa nopeasti, jatkaa Kerttula.

Kerran alkanut symbioosi jatkuu yleensä pitkään, jopa kasvin elinijän. Parhaiten sieni viihtyy luonnonmukaisesti lannoitetussa maassa. 

Vinkit monivuotisten kasvien istutukseen:

  1. Kevät on paras aikaa istuttaa arat monivuotiset kasvit, kuten hedelmäpuut, jaloruusut ja havukasvit.
  2. Valitse paahteiseen paikkaan auringossa viihtyviä lajeja ja varjoisiin istutusryhmiin varjon kasveja.
  3. Paranna istutuspaikan maata uudella mullalla.
  4. Mykorritsa eli sienijuuri nopeuttaa kasvien juurtumista ja kasvuunlähtöä.
  5. Kastele taimi istutuksen jälkeen reilusti. Jatka kastelua viikon välein. 

Kasvualustan paksuus

kivikkokasvit 10–20 cm
keskikokoiset perennat 30–40 cm
suurikokoiset perennat 50 cm
ryhmäruusut 40–60 cm
pensaat 50 cm
köynnökset 40–60 cm
pienet puut 60–80 cm
suuret puut 80–100 cm

Lisätietoja:

Riikka Kerttula, puutarhaneuvoja, Biolan Oy, puh. 040 5795 626, riikka.kerttula@biolan.fi

biolan.fi/istutus 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Tavalliset puutarhamullat sopivat valtaosalle kasveja, mutta alppiruusut, havut ja pensasmustikat istutetaan happaman maan kasveille tarkoitettuun havu- ja rodomultaan.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Onneksi harrastajaviljelijöidenkin saatavilla on nyt istutusmultaa, johon on lisätty mykorritsoja.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula