Helteisen toukokuun jälkeen paras istutusaika onkin vielä edessä

Report this content

Lannoituksella kesäkukat jaksavat kukkia syksyyn saakka

Kesä on puutarhassa kevyttä ylläpidon sekä kukkaloistosta ja sadosta nauttimisen aikaa. Jos kevätkiireessä jäi omenapuu istuttamatta tai kukkapenkki laajentamatta, vielä ehtii. Kastelua ja lannoitusta jatketaan syksyyn asti.

Ruukuissa myytäviä puiden, pensaiden, köynnösten ja monivuotisten kukkien taimia voidaan istuttaa aina, kun maa on sula.

− Yleensä suositellaan kevätistutusta, että maassa olisi lumen sulamisesta jäänyttä kosteutta ja toisaalta kasveilla olisi mahdollisimman pitkä aika juurtua ennen talven tuloa. Tänä vuonna lumen sulamisvedet haihtuivat nopeasti ja sateeton toukokuu kiusasi vanhempiakin kasveja. Siksi uusien kasvien paras istutusaika on todennäköisesti vasta tulossa kosteuden lisääntyessä taas syksyä kohti, pohtii Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Istutuksen yhteydessä taimi kastellaan kunnolla. Istutuskuoppaan kaadetaan köynnöksille 10 litraa, pensaille 20 litraa ja puille 30–40 litraa vettä. Kastelua jatketaan istutuksen jälkeen yhtä runsaana vähintään kerran viikossa.

Lannoita kesäkukkia syksyyn asti

Parvekelaatikoiden ja piharuukkujen kukat jaksavat kukkia syksyyn asti vain, jos ne saavat riittävästi ravinteita. Jos istutusvaiheessa ruukkuun ei ole laitettu hidasliukoisia lannoitteita, pitäisi muistaa lisätä kasteluveteen kesäkukkalannoitetta jokaisella kastelukerralla aina pakkasten tuloon saakka.

Syyslannoitus parantaa talvenkestävyyttä

Monivuotisten kasvien, kuten puiden, pensaiden ja perennojen, lannoitus kevät- ja yleislannoitteilla lopetetaan nyt. Heinä-elokuussa niille annetaan syyslannoitus typettömällä lannoitteella.

− Yleisin virhe syyslannoituksessa on tehdä se vasta myöhään syksyllä. Siinä vaiheessa, kun kasvit ovat värittyneet ruskaan, ne eivät enää ota maasta ravinteita. Paras aikaa syyslannoitukselle onkin jo heinä-elokuussa, jotta kasvit ehtivät hyödyntää ravinteet. Pitäisi puhua pikemminkin elolannoituksesta, muistuttaa Biolanin Riikka Kerttula.

Syyslannoite ei sisällä lainkaan kasvua kiihdyttävää typpeä vaan sen tehtävä on parantaa kasvien talvenkestävyyttä ja lisätä seuraavaksi vuodeksi kehittyvien kukkasilmujen määrää. Hedelmäpuille ja marjapensaille riittävän ajoissa annettu syyslannoitus lisää seuraavan vuoden satoa.

Kastele nurmikkoa ja nosta terien korkeutta

Nurmikkoa leikataan säännöllisesti, vähintään kerran viikossa, jotta se säilyy edustavana. Pitkä sateeton jakso ja helle voivat kuivattaa nurmikon keltaiseksi. Kellastuminen estetään kastelemalla nurmikkoa ja nostamalla ruohonleikkurin terien korkeutta hieman normaalista.

Nurmikon lannoitustarpeeseen vaikuttaa kerätäänkö leikkuujäte pois vai jätetäänkö se nurmikolle. Jos ruohosilppu kerätään pois, nurmikolle ei riitä pelkkä kevätlannoitus, vaan sitä on muistettava lannoittaa myös kesän aikana.

− Kun nurmikko leikataan säännöllisesti, leikkuujäte kannattaa jättää nurmikolle. Pieneliöt hajottavat ruohosilpun ja vapauttavat ravinteet uudelleen kiertoon ja näin lannoitustarve vähenee, vinkkaa Biolanin Kerttula.

Lannoitettu ja elinvoimainen nurmikko on kestävämpi kuivuutta, rikkakasveja ja sammalta vastaan.

Lisätietoja:

Biolanin puutarhaneuvoja/tiedottaja Riikka Kerttula 040 5795 626  riikka.kerttula@biolan.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Tänä vuonna lumen sulamisvedet haihtuivat nopeasti ja sateeton toukokuu kiusasi vanhempiakin kasveja. Siksi uusien kasvien paras istutusaika on todennäköisesti vasta tulossa kosteuden lisääntyessä taas syksyä kohti.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Yleisin virhe syyslannoituksessa on tehdä se vasta myöhään syksyllä. Siinä vaiheessa, kun kasvit ovat värittyneet ruskaan, ne eivät enää ota maasta ravinteita.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula