Tulppaanin istutusaika on nyt

Varmista ensi kevään kukkaloisto nyt istuttamalla kukkasipuleita. Tulppaanien, narsissien ja krookusten on ehdittävä juurtua ennen maan jäätymistä.

Paras istutuspaikka isoille kukkasipuleille, kuten tulppaaneille ja narsisseille, on perennapenkissä tai pensaiden juurella. Krookuksia, sinililjoja ja muita pikkusipuleita voi istuttaa myös nurmikkoon.

– Hitaasti kasvuun lähtevien perennojen, esimerkiksi kuunliljojen, parina kukkasipulit ovat erinomaisia. Kukkasipulit nousevat maasta aikaisin ja kukkivat keväällä tai alkukesällä. Kun sipulikukkien kukinta on ohi ja varret alkavat kellastua, kuunliljojen lehdet peittävät ne alleen, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Kuohkeuta tulevan istutuspaikan multa 30 cm syvyydeltä. Savista maata voi parantaa lisäämällä istutusalueelle puutarhamultaa tai kypsää kompostia. KukkasipuIeiden lannoitukseen soveltuvat hidasliukoiset lannoitteet.

Valitse varjoon narsisseja, sinililjoja, helmililjoja ja balkaninvuokkoja. Auringossa viihtyvät tulppaanit, krookukset, posliinihyasintit ja pikarililjat. Kaikkien lajien kukinta kestää puolivarjossa paljon pidempään kuin eteläseinustan paahteessa.

Sipulit istutetaan kärjet ylöspäin. Sopiva istutussyvyys on kolme kertaa sipulin oma korkeus. Kastele istutuksen jälkeen, jos maa on kuivaa.

– Koska kukkasipulit ovat myyrien herkkua, kannattaa sinne tänne istutettujen sipulien väliin tehdä reikiä, joihin ripotellaan kanankakkarakeita. Kanankakkarakeilla on myyriä karkottava vaikutus, vinkkaa Riikka Kerttula.

Talven aikana kukkasipulit saavat maassa kylmäkäsittelyn, joka virittää ne kukkaan keväällä. Jos haluat istuttaa kukkasipuleita ruukkuun, myös niiden on saatava kylmäkäsittely eli lämpötilan tulee olla muutaman kuukauden ajan alle 10 astetta. Siksi istutetut ruukut viedään talveksi kellariin tai haudataan puutarhaan ja peitetään puutarhakasvien talvisuojaukseen tarkoitetulla turpeella. Samaa turvetta kannattaa käyttää kukkasipuleiden suojana puutarhassa silloin, jos istutus jää loka-marraskuulle.  

Kukkasipuleita varjoon Kukkasipuleita aurinkoon
narsissi tulppaani
helmililja krookus
sinililja posliinihyasintti
lumikello pikarililja

Lisätietoja: Riikka Kerttula, puutarhaneuvoja, Biolan Oy, puh. 040 5795 626, riikka.kerttula@biolan.fi

biolan.fi 

Avainsanat:

Yrityksestä

Biolan on suomalainen perheyritys, jonka 45-vuotinen historia perustuu kiertotalouden luomiseen ja hyödyntämiseen. Biolanin koko liikeidea toteutetaan kestävän kehityksen ja kierrätysraaka-aineiden hyödyntämisen ehdoilla. Biolan pyrkii tuotteillaan vähentämään ihmisen aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Biolanin nimi tulee sanoista biologinen lannoitus. Tänä päivänä tuotevalikoima kattaa kierrätysraaka-aineita hyödyntävät puutarha- ja huonekasvituotteet, kuivakäymälät, kompostorit, ympäristöystävälliset jätevesijärjestelmät, aurinkoenergiaratkaisut sekä muut ekoasumisen tuotteet. www.biolan.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Koska kukkasipulit ovat myyrien herkkua, kannattaa sinne tänne istutettujen sipulien väliin tehdä reikiä, joihin ripotellaan kanankakkarakeita. Kanankakkarakeilla on myyriä karkottava vaikutus.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula