Tuore tutkimus: Aurinkoenergialla ei koti lämpiä

Report this content

Suomalaiset pientaloasujat ovat kertoneet mielipiteensä aurinkoenergiasta. Kodin lämpimäksi saamiseen aurinkoenergialla uskoo vaivaiset 26 prosenttia vastaajista. Taloussähköä saa auringosta riittävästi vain joka kolmannen mielestä. Parhaiten aurinko sopii vastaajien mielestä ulkovaloihin tarvittavan energian tuottamiseen. Tulokset ilmenevät Biolanin Taloustutkimuksella huhtikuussa 2013 teettämästä tutkimuksesta.

-  Auringon hyväksikäyttämiseen energialähteenä liittyy valitettavan paljon vanhentunutta tietoa. Monen kokemukset ovat vuosien takaisista mökillä olevista vanhanaikaisista aurinkopaneeleista, joilla juuri ja juuri saatiin matkatelevisio näkymään. Nykyaikaiset aurinkokeräimet ovat täysin eri teknologiaa ja eri tehot tuottavia energiayksiköitä, toteaa Biolan Oy:n markkinointijohtaja Timo Huhtamäki.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten pientaloasujien kiinnostus aurinkoenergiaa kohtaan on kuitenkin suurta. Vastaajista yli puolet (51%) on kiinnostunut aurinkoenergian käytöstä. Vain 11 prosenttia ei ole kuullutkaan kyseisestä energiamuodosta. Erityisen suurta kiinnostus on lapsiperheissä, joissa on 06 -vuotiaita lapsia (61%).

Aurinkoenergialla kesämökki valoisaksi ja vesi lämpimäksi

Vastaajien mielestä aurinko sopii kesämökillä muuallekin kuin taivaalle. Joka toinen sanoo, että aurinko sopii käyttöveden lämmitykseen. Ulkovalot ovat aurinkoenergian hyödyntämisen paras kohde, sanovat 72 prosenttia mökkien omistajista. Asuintilan lämmittämiseenkin aurinko sopii mökillä paremmin kuin vakituisessa asunnossa, tätä mieltä on 37 prosenttia vastaajista.

-  Suomalaiset ovat erittäin kiinnostuneita itse vaikuttamaan ympäristöasioihin. Aurinkoenergian hyödyntäminen on yksi keinoista, joilla jokainen meistä voi saada aikaan konkreettisia, positiivisia vaikutuksia. Uskon, että uusiutuvien energioiden hyödyntäminen on tulevaisuudessa lähes automaattinen valinta, Huhtamäki sanoo.

Biolanin Taloustutkimuksella teettämään tutkimukseen vastasi 1 304 suomalaista pientaloasujaa ikäluokista 25–74 vuotta. Tutkimus toteutettiin 19.–22.3.2013.

Lisätietoja:

Timo Huhtamäki
markkinointijohtaja
Biolan Oy,
puh. 040 714 0705, timo.huhtamaki@biolan.fi

Biolan on ollut mukana kestävän kehityksen luomisessa koko historiansa ajan ja on toteuttanut koko liikeideansa kestävän kehityksen ja luonnonmukaisuuden ehdoilla. Biolan on suomalainen perheyritys ja sen nimi tulee sanoista biologinen lannoitus.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Auringon hyväksikäyttämiseen energialähteenä liittyy valitettavan paljon vanhentunutta tietoa.
Biolan Oy:n markkinointijohtaja Timo Huhtamäki
Uskon, että uusiutuvien energioiden hyödyntäminen on tulevaisuudessa lähes automaattinen valinta.
Biolan Oy:n markkinointijohtaja Timo Huhtamäki