Puolustusvoimille valtuutus tehdä Bittium Oyj:n tytäryhtiön Bittium Wireless Oy:n kanssa hankintasopimus taktisista Bittium Tough SDR™ -radioista

Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 11.12.2018 kello 9:05

Puolustusvoimille valtuutus tehdä Bittium Oyj:n tytäryhtiön Bittium Wireless Oy:n kanssa hankintasopimus taktisista Bittium Tough SDR™ -radioista

Suomen Puolustusvoimat on saanut valtuutuksen tehdä hankintasopimus Bittium Tough SDR™ -käsi- ja ajoneuvoradioiden hankinnasta

Oulussa 11.12.2018 – Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Suomen Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen tekemään hankintasopimuksen Bittium Wireless Oy:n kanssa Bittium Tough SDR™ -käsi- ja ajoneuvoradioiden sekä niihin liittyvien lisävarusteiden hankinnasta. Valmisteilla oleva hankintasopimus on enimmäisarvoltaan noin 13 miljoonaa euroa (arvonlisäverollinen hinta). Uudet ohjelmistoradioteknologiaan perustuvat taktiset radiot tulisivat ensivaiheessa Maavoimien käyttöön ja toimitettaisiin viimeistään vuoden 2020 loppuun mennessä. Hankintasopimus ei tule muuttamaan yhtiön tammi-kesäkuun 2018 puolivuosikatsauksessa 8.8.2018 julkistamaa vuotta 2018 koskevaa taloudellista näkymää.

Hankintasopimus perustuu Bittiumin ja Puolustusvoimien 8.8.2017 solmittuun aiesopimukseen uusien ohjelmistoradiopohjaisten taktisten radioiden hankinnasta ja sen valmistelusta, ja nyt tekeillä oleva hankintasopimus on tämän aiesopimuksen luontainen jatke. Bittium tiedotti aiesopimuksesta pörssitiedotteella 8.8.2017.

Hankintasopimukseen tulee sisältymään lisähankintavaraus, jonka mukaisesti Puolustusvoimilla on mahdollisuus hankkia lisää taktisia radioita ja niiden varusteita, koulutusta sekä järjestelmähallintaa Maa-, Ilma- ja Merivoimien käyttöön sopimuksen mukaisin hinnoin. Mikäli lisähankintavarauksen mukaiset hankinnat tehtäisiin täysimääräisinä, niiden arvonlisäverollinen arvo olisi enintään 257 miljoonaa euroa. Aiesopimuksen mukaan Puolustusvoimien tavoitteena on tehdä lisähankintoja seuraavan kymmenen vuoden aikana. Hankintojen toteutumiseen vaikuttavat valtion talousarvion sisältämät vuosittaiset puolustusministeriön hallinnonalan määrärahat. Näistä mahdollisista lisähankinnoista tullaan tekemään erilliset tilaukset.

Bittium Tough SDR -käsi- ja ajoneuvoradioilla tullaan uudistamaan Puolustusvoimien olemassa olevaa kenttäradiokantaa moderneilla ohjelmistoradiopohjaisilla, laajakaistaisen tiedonsiirron radioilla tukemaan uudistettua taistelutapaa. Taktiset radiot ovat yhteensopivia Puolustusvoimilla jo käytössä olevan Bittium Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN) -ohjelmistoradiojärjestelmän kanssa. Taktiset radiot tulevat ensivaiheessa Maavoimien käyttöön. Maavoimat aloittaa kyseisellä hankinnalla vaiheittaisen analogisten kenttäradioiden korvaamisen. Ohjelmistoradioissa osa suorituskyvystä luodaan radiossa käytettävän ohjelmiston avulla. Näin radioiden suorituskykyä kyetään kehittämään koko niiden elinkaaren ajan ohjelmistokehityksen avulla.

Bittium Tough SDR -tuoteperhe

Taktisten Bittium Tough SDR -radioiden tuoteperhe koostuu yksittäisten sotilaiden käyttöön tarkoitetusta Bittium Tough SDR Handheld™ -käsiradiosta ja ajoneuvoihin asennettavasta Bittium Tough SDR Vehicular™ -ajoneuvoradiosta. Bittium Tough SDR -tuotteiden avulla voidaan tuottaa ja jakaa johtamisjärjestelmien reaaliaikaista tilannekuvaa (paikkatieto, kuva, ääni, video, sensoridata) organisaation kaikilla tasoilla. Taktisten joukkojen suorituskyky kasvaa, toimintakyky paranee ja niiden johtaminen helpottuu ajantasaisen tilannekuvan ja luotettavamman yhteyden avulla. Radioiden ainutlaatuisen laaja taajuusalue tuo taistelunkestävyyttä ja usean aaltomuodon käyttö, jopa yhtäaikaisesti, parantaa yhteensopivuutta ja mahdollistaa tilanteen mukaan eri tehtävissä ja tasoilla toimimisen. Yhdessä laajakaistaisen, liikkuvan taktisen IP-runkoverkon muodostavan Bittium Tactical Wireless IP Network™ -ohjelmistoradiojärjestelmän (TAC WIN) kanssa mahdollistuu laajakaistainen tiedonsiirto ja puhe koko taistelukentän yli kaikille liikkuville joukoille prikaatitasolta aina yksittäiselle taistelijalle saakka.

Oulussa, 11.12.2018

Hannu Huttunen
Toimitusjohtaja
Bittium Oyj

Lisätietoja:

Hannu Huttunen
CEO
Puh. 040 344 3507

Jakelu:

NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. Bittiumin vuoden 2017 liikevaihto oli 51,6 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com

Tilaa

Liitteet & linkit