Huikea mitalisaalis Suomen jollapurjehtijoille PM-kisoissa

Report this content

Nuoret suomalaiset jollapurjehtijat onnistuivat erinomaisesti tämänvuotisissa Pohjoismaisissa mestaruuskisoissa Sönderborgissa Tanskassa. Saaliina viikon kestäneistä kisoista oli neljä henkilökohtaisia mitalia, kaksi kultaista, hopeinen ja pronssinen, sekä neljä joukkuepurjehdusmitalia.

Henkilökohtaisen kultamitalin saavuttivat Monika Mikkola (ESF) Laser 4.7- ja Miikka Nikkilä (TPS) Europe Class -veneluokissa, joista jälkimmäisen veneluokan mitalisaalista lisäsi vielä Julia Toroi (EPS) toisella sijallaan. Lisäksi Zoom8-luokassa Victor Silen (NJK) taisteli itselleen kolmannen sijan. Optimistijollissa poikien sarjassa paras oli Martin Mikkola (EPS), joka kovatasoisessa kisassa nousi kahdella lähtövoitollaan vielä viimeisenä päivänä neljänneksi.

Joukkuepurjehduksessa Suomi sai pronssia optimistijollien ja Zoom8-veneluokan tyttöjen ja poikien sarjoissa, kasvattaen kokonaismitalimäärän kahdeksaan.

Sönderborgissa viikon verran kestäneiden kisojen päätöspäivä toi suuren muutoksen siihen asti kevyissä keleissä käytyihin lähtöihin. Navakka tuuli ja aallokko toivat monelle purjehtijalle haasteita, ja pientä dramatiikkaakin nähtiin jollien kaatumisten ja yllättävien sijoitusten muodossa.

- Nuorten purjehtijoidemme PM-kisojen saavutukset osoittavat, että junioritoimintaan tehty pitkäjänteinen panostus alkaa tuottaa tulosta, toteaa Suomen Purjehdus ja Veneilyliiton hallituksen jäsen Sampo Valjus tyytyväisenä kisojen saavutuksiin.

Kisojen tulokset kokonaisuudessaan osoitteessa: www.syckapsejlads.dk/JNoM%202011/Results

Suomen joukkueen kisatiedottaja: 
Berit Virtanen-Thewlis, puh. 040-5114460, berit.virtanen@gmail.com 

Liitteet & linkit