Kotimainen verkkokauppa rynnisti joulumarkkinoille ennätystasolla

Report this content

Verkkokauppa on lyönyt itsensä lopullisesti läpi asiakkaiden ostokäyttäytymisessä. Tuore verkkokauppaindeksi nousi selvästi uuteen ennätykseensä, eli 1229 pisteeseen. Vuosi sitten vastaavan ajanjakson indeksiarvo oli 1068. Joulumyynti näkyy perinteisesti verkkokauppojen myynnissä vuoden viimeisessä neljänneksessä, mutta nyt kasvu ylitti kaikki odotukset. Verkkokauppoihin tuli yli 15% prosenttia enemmän tilauksia kuin edellisenä jouluna.

- Kävijämäärät verkkokaupoissa ovat olleet ennen näkemättömät, ja aktiivisuus on jatkunut välipäivinäkin, kun esim. lahjakortteja lunastetaan paljon verkkokaupoista, kertoo verkkokauppaindeksiä laskevan Vilkas Group Oy:n toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. 

- Ilahduttavaa on kauppiaan näkökulmasta erityisesti se, että keskiostos on pysynyt ensimmäistä kertaa samana eikä tippunut jouluna kuten aikaisempina vuosina, mikä on etenkin taantuman kynnyksellä mielenkiintoinen huomio. Jouluna keskiostos verkossa on tippunut aikaisemmin noin 95 euroon, kun se nyt pysyi 100 eurossa.

Verkkokauppa tuli osaksi arkeamme

Kokonaiskuva vuoden 2011 verkkokauppaliiketoiminnasta näyttää erittäin myönteiseltä. Kuluttajat ovat hyväksyneet verkkokaupan osaksi valittavana olevia ostoskanavia.
- Uskomme, että taustalla on verkkokaupan arkipäiväistyminen. Se on hivuttautunut osaksi arkea ja verkkokauppaa käytetään sujuvasti missä ja milloin vain, toteaa Korkiakoski. Tuore taloustutkimus viittaa siihen, että kuluttajien tärkein media on Internet, ja ennusteiden mukaan kohta myös tärkein kauppapaikka.

- Positiivista on ollut huomata se, että useat perinteiset kaupat ovat laajentaneet toimintaansa verkkoon ja tuoneet sinne lisää eloa, Korkiakoski jatkaa. Juuri ns. "kivijalkaliikkeet" pystyvät nyt tarjoamaan monikanavaisia liiketoimintamalleja, missä yhdistetään perinteisen kauppapaikan ja verkkokaupan parhaat puolet. Lisäksi älypuhelimet ovat tuoneet uuden kilpailuedun kivijalkakauppiaalle, sillä nykyasiakas haluaa toimia monikanavaisesti.

Vuosi on 2012 näytön paikka

- Olemme nyt rikkoneet Suomessa kriittisen massan ja uskomme, että verkkokaupan myönteinen kehitys vain kiihtyy vuonna 2012. Asiakkaat, jotka ovat ostaneet verkkokaupasta, haluavat ostaa sieltä lisää. Asiakkaat ovat tyytyväisiä verkkopalveluihin. Tänä jouluna etenkin seniorit huomasivat kuinka kätevää on ostaa esimerkiksi joululahjat verkosta.

Ulkomaiset verkkokaupat haastavat edelleen kotimaista erikoistavarakauppaa.

- Vuoden 2012 aikana kotimainen verkkokauppa jatkaa kilpailukykynsä nostamista suhteessa ulkomaisiin verkkokauppoihin. Tämä on nyt mahdollista, koska mukana ovat myös maan johtavat vähittäiskaupat, Korkiakoski ennustaa.

Verkkokauppaindeksiä on laskettu vuodesta 2006 alkaen. Se julkaistaan neljä kertaa vuodessa, ja luvut perustuvat kolmasosaan kotimaisesta verkkokaupasta sekä niiden tilauksista. Indeksin laskee Vilkas Group Oy, joka on Suomen suosituimman verkkokauppapalvelun toimittaja. Joka kolmas suomalainen verkkokauppa on Vilkas Groupin palvelulla toteutettu.

http://www.vilkas.fi/verkkokauppaindeksi  

Lisätietoa: Markku Korkiakoski, toimitusjohtaja, Vilkas Group Oy, puh. 0400 434 244                                                                                                               

Mediamateriaalit: Brand United -mediapalvelut / yhteyshenkilö: Berit Virtanen-Thewlis, puh. 040 511 4460, berit.virtanen@brandunited.fi 

Vilkas Group on jo viidentoista vuoden ajan muuttanut sähköisen kaupankäynnin menetelmiä Suomessa toimivampaan suuntaan. Omaverkkokauppa-palveluitamme käyttää jo kolmasosa kotimaisista, aktiivisista verkkokaupoista, ja niiden kautta on välitetty miljoonia transaktioita Suomeen ja ympäri maailmaa. Lisätietoja: www.vilkas.fi

 

Liitteet & linkit