Plácido Domingon elokuun konsertin lipunmyynti alkaa keskiviikkona 23.3.2011

Report this content

Maailman tunnetuimpiin lukeutuvan oopperalaulajan Plácido Domingon Suomen konsertin lipunmyynti alkaa keskiviikkona 23.3.2011 klo 9.00. Juuri 70 vuotta täyttäneen taiteilijan konsertti on ainoa laatuaan Skandinaviassa ja Pohjois-Euroopassa tänä vuonna, ja se nähdään ja kuullaan Hartwall Areenalla Helsingissä.

Lippuja Plácido Domingon konserttiin saa keskiviikkona 23.3.2011 klo 9.00 alkaen Lippu.fi-palvelun kautta joko verkosta, puhelinpalvelusta tai palvelun yli 800 myyntipisteestä kautta maan. Lippujen hinta lähtee 89 eurosta.

- Plácido Domingon kolme edellistä konserttia oli loppuun myytyjä, joten odotamme nytkin, että liput menevät nopeasti.  On hyvä varata liput ajoissa, koska parhaat paikat varataan ensin, toteaa Lippu.fi-palvelun toimitusjohtaja Ari Palhamo.

Hän ennakoi, että varsinkin yritykset kiinnostuvat lipuista.
- Tämä on tuhannen taalan paikka yrityksille, jotka haluavat tarjota asiakkailleen unohtumattoman elämyksen. Plácido Domingon konsertti on kiistatta klassisten konserttien vuoden kohokohta. Harvoin Suomessa saadaan nähdä tämän luokan maailmantähtiä. Domingo on viimeisiä suuria mestareita, joita tuskin Suomessa nähdään aivan heti – onhan hänen edellisestä Suomen konsertistaan jo kahdeksan vuotta enkä lähtisi seuraavasta kerrasta lyömään vetoa, Palhamo sanoo.

Lippu.fi on varautunut yritysten kiinnostukseen tuottamalla runsaasti yritys- ja VIP-paikkoja, joihin voi tilata erilaisia ruokailu ja -palvelupaketteja.

- Hartwall-Areenalle tullaan konserttia seuraamaan myös muualta Euroopasta. Veikkaan, että saamme yleisöä paljon myös Baltian alueelta ja Venäjältä, Palhamo ennustaa.

Liput tulevat myyntiin Lippupisteen jakelukanavissa keskiviikkona 23.3. klo 9.00.

Keskiviikko 24.8.2011 klo 20 Hartwall Areena
PLÁCIDO DOMINGO
Lohjan kaupunginorkesteri, johtaa Eugene Kohn, vierassolisti sopraano Virginia Tola
Polyteknikkojen Kuoro


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Konsertin tuottaja Royal Music Finland, http://www.royalmusic.fi
Berit Virtanen-Thewlis, berit.virtanen@morebiz24.com, GSM +358 40 5114460
Eila Aalto, eila.aalto@morebiz24.com, GSM +358 50 5751073

Plácido Domingon viralliset verkkosivut:
http://www.placidodomingo.com
Lehdistökuvat:
http://royalmusic.fi/files/placidodomingo_images.zip

Liitteet & linkit