Verkkoteollisuus kirittää suomalaisyrityksiä kansainväliseen kilpailuun

Report this content

​Verkkoliiketoiminnassa mukana olevat yritykset perustivat yhdistyksen edunvalvontaan ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Verkkoteollisuus ry. on aloittanut toimintansa Suomessa. Verkkoteollisuus on suomalaisten verkkoliiketoiminnassa mukana olevien organisaatioiden perustama rekisteröity yhdistys, joka tähtää verkkoliiketoiminnan edellytysten parantamiseen Suomessa. Se tuottaa palveluita jäsenilleen, toimii alan edunvalvojana ja tähtää näin suomalaisen verkkokaupan markkinan kasvuun.

”Verkkoliiketoiminta on toimialana suhteellisen nuori, joten alan yrittäjät tarvitsevat verkostoja, koulutusta, konsultointia, tukipalveluja ja informaatiota. Alan edunvalvonta edellyttää nykyisten toimijoiden lisäksi erityisesti alan liiketoiminnan kehittämiseen keskittyvää dynaamista toimijaa”, Verkkoteollisuuden toimitusjohtaja Jani Muhonen kertoo. 

”Tutkimusten mukaan noin 20-25 prosenttia suomalaisten verkko-ostoksista tehdään ulkomailta ja määrä on ollut kasvamaan päin. Vain harvat verkkoliiketoimintaan tai alan kehittämiseen keskittyneet suomalaisyritykset uskaltavat suunnata kansainvälisille markkinoille. Me tähtäämme suomalaisten yritysten kilpailukyvyn ja kasvumahdollisuuksien parantamiseen kansainvälisesti. Haluamme lisätä suomalaisyritysten markkinaosuutta suomalaiskuluttajien verkko-ostoksista, sekä tasoittaa suomalaisten verkkokauppiaiden tietä maailmalle”, Verkkoteollisuuden hallituksen puheenjohtaja Mikko Marsio toteaa.

Yhdistys on perustettu alan toimijoiden aloitteesta. Yhdistyksen jäseniksi voivat hakea kaikki verkkoliiketoiminnasta kiinnostuneet ja digitaalisissa kanavissa tuotteita ja palveluja tarjoavat ja myyvät yritykset, kuten kauppiaat ja verkkopalvelujen tarjoajat. Toinen jäsenryhmä ovat verkkokaupan kehittämiseen, rahaliikenteeseen, markkinointiin, teknologiaan ja tutkimukseen liittyvien palveluiden tuottajat.

"Perusjäsenyys antaa apua liiketoiminnan perustamiseen ja kehittämiseen, koko alan kehityksestä kiinnostuneille tarjoamme partnerijäsenyyttä. Jälkimmäinen vaihtoehto on suunnattu tahoille, jotka ovat motivoituneet vaikuttamaan alan yhteiseen kehitykseen”, Muhonen sanoo.

Partnerijäsenyys tarkoittaa kiertävää hallituspaikkaa, jäsenyyksiä yhdistyksen työryhmissä, sisältövastuuta yhdistyksen verkkosivuilla sekä mahdollisuutta omien tilaisuuksien järjestämiseen jäsenille. Yhdistys pitää yhteyttä alan päättäjiin, tiedotusvälineisiin sekä muihin keskeisiin järjestöihin ja organisaatioihin.

Verkkoteollisuuden perustajajäseniä ovat APE Payment, Darwin, DB Schenker, East Interactive Finland, Facilis, Hyvinvoinnin Tavaratalo, Itella, Klarna, Klikkicom, Lexia, Luottokunta, Matkahuolto, Nethit,

Posten Logistik, ProCountor International, Smilehouse, Suomen Maksuturva, Suomen

Verkkomaksut, Unifaun, Vilkas Group ja WOT Services.

Lisätietoja:
Jani Muhonen, toimitusjohtaja, puh. 0400 191 646, jani.muhonen (at) verkkoteollisuus.fi
Mikko Marsio, hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 821 0404 mikko.marsio (at) verkkoteollisuus.fi

 

 

Verkkoteollisuus
Verkkoteollisuus ry vaikuttaa verkkoliiketoiminnan laajemman ja monipuolisemman hyödyntämisen puolesta. Yhdistys parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja kasvumahdollisuuksia myös kansainvälisesti. www.verkkoteollisuus.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit