Bravida Finland vastaa Kansallismuseon peruskorjauksen automaatiourakasta

Report this content

Bravida Finland on valittu Kansallismuseon peruskorjauksen automaatiourakan toteuttajaksi. Osittainen peruskorjaus kattaa Kansallismuseon päärakennuksen sekä tunnetun Halkopihan. Samaan aikaan Kansallismuseo saa uuden laajennusosan, josta suurin osa rakentuu maan alle.

Bravida teki Kansallismuseoon automaatiotöitä myös vuonna 2020. Nyt alkavassa urakassa Bravida laajentaa vanhaa DEOS-automaatiojärjestelmää, purkaa ja asentaa uusia järjestelmiä sekä liittää ne kiinteistön DEOS-valvomoon. Lisäksi toimistotilat ja näyttelytilat varustetaan langattomilla olosuhdemittauslaitteilla. Ne mittaavat ja säätävät tilojen lämpötilaa, hiilidioksidipitoisuutta ja kosteutta. Hyvän sisäilmaston lisäksi ne ovat tärkeitä erityisesti Kansallismuseon kaltaisissa historiallisissa kohteissa, joissa näyttelyesineiden olosuhteiden tulee olla optimaaliset.

Urakan aikana myös osa tiloista pysyy käytössä. ”Olemme aikatauluttaneet asennukset yhdessä muiden urakoitsijoiden kanssa siten, että kiinteistön käytössä olevat tilat eivät häiriinny katkoksista. Samalla haluamme kunnioittaa tärkeää rakennusta, joten on tärkeää suunnitella ja toteuttaa sen asennukset myös historiaa silmällä pitäen. Työ vaatii erityistä tarkkuutta kohteen vaativuuden takia”, sanoo Bravidan Helsingin automaatioyksikön projektipäällikkö Antti Rantalainen.

Kansallismuseo sijaitsee Helsingissä näkyvällä paikalla Mannerheimintien varressa. Vuonna 1916 yleisölle avautunut Kansallismuseo on peruskorjattu viimeksi vuosina 1995–2000. Nyt tehtävässä osittaisessa peruskorjauksessa rakennus saa arvoisensa remontin, jolla taataan historiallisen rakennuksen säilyminen ja toimivuus myös tulevaisuudessa. ”Hanke on pitkä ja meidän on määrä olla valmiita kohteessa elokuussa 2026. Teemme töitä sekä Kansallismuseossa että uudistettavalla halkopihalla museon sisäpihalla. Olosuhdemittauksilla ja uusilla automaatiojärjestelmillä käyttäjät voivat saada tulevaisuudessa entistä kattavammin tietoa Kansallismuseon sisäilmastosta. Ja DEOS-järjestelmän avulla voidaan pitää huoli, että olosuhteet pysyvät optimaalisina”, Rantalainen kertoo.  

Bravida on tehnyt urakasta sopimuksen NCC:n kanssa. Kohteen omistaa ja rakennuttaa valtion kiinteistöistä vastaava Senaatti-kiinteistöt.

Lisätietoja

Antti Rantalainen
Projektipäällikkö, automaatio Helsinki
antti.rantalainen@bravida.fi
+358 44 410 3658

Tilaa

Multimedia

Multimedia