Bravida Finlandin uusi hankintajohtaja ja johtoryhmän jäsen Henri Vihanto aloittaa 24.2.2024
Bravida Finlandin uudeksi hankintajohtajaksi on nimitetty Henri Vihanto 24.2.2024 alkaen. Henri Vihanto on työskennellyt lähes 20 vuoden ajan rakentamisen ja teollisuuden parissa. Henri siirtyy Bravidalle Valmet Oy:ltä, jossa hän on toiminut hankintapäällikkönä vastuualueenaan paperikoneiden huoltoon liittyvien tuotteiden ja tarvikkeiden toimittajaverkoston kehitys EMEA-alueella. Ennen Valmetia Henri on tehnyt pitkän uran Ahlsell Oy:n palveluksessa, jossa hän rakensi teollisuuden ja rakentamisen toimialalle vahvan toimittajaverkoston sekä laajan tuotevalikoiman.
”Bravidan arvot ja strategia ovat mielestäni aivan mielettömän hyvät. Bravidalla otetaan huomioon ihmiset ja yhteisöt, ja asiat halutaan tehdä mahdollisimman kestävällä tavalla ympäristö huomioiden. Strategiassa painottuvat huoltoliiketoiminta ja elinkaariajattelu, jotka molemmat mahdollistavat menestyvän liiketoiminnan myös tulevaisuudessa”, Vihanto kuvaa ensivaikutelmiaan Bravidasta.
”Bravidalla tehdään selkeästi asioita oikein keskittymällä kannattaviin projekteihin ja niiden laadukkaaseen läpivientiin. Bravidalla on myös vahva jalansija Pohjoismaissa, mikä mahdollistaa skaalaedun niin toimittajien kuin asiakkaidenkin kanssa”, Vihanto jatkaa.
”Aloitan erittäin positiivisella ja innostuneella mielellä Bravidalla. Odotan uusien kollegoiden kohtaamista ja toivonkin, että pääsen tapaamaan mahdollisimman paljon ihmisiä niin Suomessa kuin muissakin Bravidan toimintamaissa”, Vihanto päättää.
”Haluan toivottaa Henrin lämpimästi tervetulleeksi Bravidalle ja samalla toivotan mitä parhainta onnea sekä menestystä uuteen hankintajohtajan tehtävään”, Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen sanoo.
Lisätietoja:
Marko Holopainen
Toimitusjohtaja, Bravida Finland Oy
marko.holopainen@bravida.fi
Puh. +358 40 045 8158
Hyvällä kiinteistöllä on merkitystä. Siksi Bravida. Olemme Pohjoismaiden johtava kestävien kokonaisratkaisujen toimittaja service- ja urakointipalveluissa. Autamme asiakkaitamme luomaan toimivia ja kestäviä kiinteistöjä.
Bravidan pitkän aikavälin tavoitteena on ilmastoneutraali toiminta koko arvoketjussa vuoteen 2045 mennessä. Meillä on 14 000 työntekijää ja toimintaa noin 190 paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Bravidan osake on noteerattu Tukholman Nasdaq-pörssissä. www.bravida.fi