Bravida vahvistaa asemaansa Keski-Suomessa

Report this content

Bravida ostaa suomalaisen Jyväskylän LVI-palvelu Oy:n ja vahvistaa näin asemaansa Keski-Suomen alueella. Ostettavalla yrityksellä on 10 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 1,8 miljoonaa euroa.

Jyväskylän LVI-palvelu Oy:n osaamisalueena on kaukolämpö, lämpö, käyttövesi, viemäröinti ja niihin liittyvät -asennus, -saneeraus, -huolto ja -kunnossapitopalvelut. Yritysoston myötä Bravidan asema Keski-Suomessa vahvistuu entisestään.

– Bravidalla on selkeä strategia kasvaa Suomessa. Yritysoston kautta meistä tulee entistä vahvempi service-palveluiden toimittaja Keski-Suomen alueella. Jyväskylän LVI-Palvelu Oy on hyvin toimiva LVI-huoltoyritys, jolla on asiantunteva henkilöstö ja johto. Saamme hyvän pohjan kehittää toimintaamme yhdessä. Arto Kokkonen jatkaa Bravida Finlandissa Keski-Suomen Service-yksikön johtajana, kertoo Marko Holopainen, Bravida Finlandin toimitusjohtaja.

– Tämä järjestely antaa meille loistavat kasvumahdollisuudet ja siten pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistäkin monipuolisempaa palvelua, sanoo Arto Kokkonen, Jyväskylän LVI-palvelu Oy:n toimitusjohtaja.

Yrityskauppa astuu voimaan 31.5.2019.

Tämä on Bravidan kuudes yritysosto Suomessa. Vuonna 2015 Bravida osti Peko-konsernin sekä Halmesvaara-konsernin. Tämän jälkeen Bravida on kasvanut Asentaja Groupin, Adison Oy:n sekä Ab Hangö Elektriska - Hangon Sähkö Oy:n yritysostoilla.

Lisätietoja antaa: Marko Holopainen, toimitusjohtaja, Bravida Finland Oy. Puh: +358 400 458158.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit